Kotona: Kuvaelma Itä-Suomesta

Kylässä, jossa hän kiinteimistön yhteisyydessä omisti maatilkkunsa, eli hän solidaarisesti koko yhteiskunnan kanssa, aivan kuin muurahaiset. Siellä tapahtui suuressa mitassa mitä täällä tehtiin vähässä. Niinkuin muurahaiset riehuivat hengen eteen ilman muuta tulosta kuin perikato, samaten tekivät hän ja hänen vertaisensa vuosi vuoden perästä; mitä oli hänellä odotettavana – itsenäisyyttä, omaisuutta? Ei koskaan. Hän kynti ja kylvi tilanhaltijan hyväksi. Minkä hän houkutteli esille maan povesta, sen loivat muut säkkeihinsä.

Parhaillaan kun Pöystin Jaakko huokaili ja tuumaili, astui pitäjänräätäli Juhana hänen luoksensa. Juhana oli astunut metsän kautta ennättääkseen hyvissä ajoin lukkarilaan, lukkarin piti vihille ja tarvitsi uuden puvun. Räätäli oli miettivän näköinen siinä seisoessaan, piippu suussa ja kädet housujen taskuissa. Hän tervehti alavaisesti ja sanoi: "Se on tehty nyt".

Hetkisen katseli Pöysti kysyväisesti räätäliä, yhtäkkiä selvisi asia hänelle, hänen kasvonsa kirkastuivat ja asettaen itselleen mukavaa istumasijaa sammalikossa, sanoi hän vilkkaasti: "Istu nyt, puhu mitä sinä tiedät! Koska se on tapahtunut?"

"Hm", sanoi räätäli, "se seisoi Uudessa Suomettaressa". – Hän veti

sanomalehden taskusta ja tavaili siitä seuraavan lyhyen tiedonannon:

"Suomen valtio on sotilaskuvernööriltä keski-Aasiassa Kreivi

Kusnetschoffilta lunastanut Tervolan lahjoitustilan 500,000 markalla".

"Lieneehän tuo nyt vain totta".

"Lieneehän toki, koska se tässä seisoo", sanoi räätäli vakaisesti.

Karjalainen ei kuulu hiljaisiin, harvapuheisiin suomalaisiin; jos on jotakin valittamista, on se päinvastaisesta ominaisuudesta. Hän puhuu niinkuin Kalevala, samat seikat ainakin kaksi kertaa eri sanoilla ja eri muodoissa: siihen vieteltynä sekä siitä, että hän niin helposti taitaa lausua ajatuksensa, kuin myöskin kielen sana- ja muotorikkaudesta. Mutta tästäpä kannattakin keskustella, isä ja isoisä ja vielä yksi miespolvi taaksepäin, kaikki he olivat aikoinaan odottaneet tätä päivää, vapauttamisen hetkeä; nyt se oli tullut. Uusi, parempi aika oli koittanut. Jota isät olivat huokailleet, jota he tuskin uskalsivat toivoa, se oli nyt todellisuutta; itsenäisinä he nyt saavat omistaa sen maan, jota he ovat itse sukupolvi sukupolven jälkeen kyntäneet ja muokanneet. Tila oli jälleen ostettu, pala isienmaata lunastettu, pala, joka ainoastaan maantieteellisesti kuului Suomeen, oli yhteiskunnallisesti perikantaan yhdistetty. Historiallinen säie, kerran väkivaltaisesti katkaistuna, oli jälleen solmittu yhteen. Maa oli vain jaettava ja sitten oli talonpojilla oikeus lunastaa itsekukin halvalla hinnalla osan itselleen.