- -
- 100%
- +
Vuotta 1812 koskevissa historiallisissa teoksissaan puhuvat ranskalaiset kirjottajat hyvin mielellään siitä, miten Napoleon oli pitänyt vaarallisena marssia liian kauas, miten hän etsimällä oli etsinyt tappelua, miten hänen marsalkkansa olivat häntä kehottaneet pysähtymään Smolenskiin y.m.s. johtopäätöksiä, jotka todistavat, että muka silloinkin jo olisi oivallettu retken vaarallisuus. Venäläiset kirjottajat taas kertovat vielä mieluummin, miten sodan alusta pitäen oli olemassa semmoinen suunnitelma, jonka mukaan Napoleon oli houkuteltava Sisä-Venäjälle, ja yksi sanoo sen olleen Pfuelin, toinen jonkun ranskalaisen, kolmas Tollin, neljäs itse keisari Aleksanterin laatiman. Kaikki viittaavat muistiinpanoihin, ehdotelmiin ja kirjeisiin, joissa todellakin löytyy vihjauksia tämmöiseen menettelytapaan. Mutta nämä viittaukset niin ranskalaisten kuin venäläistenkin puolelta sen ennalta huomaamiseen mikä on tapahtunut, tuodaan esiin vain sen johdosta, että itse tapaus on näyttänyt ne oikeiksi. Jos tapausta ei olisi tapahtunutkaan, niin olisi nuo vihjaukset unohdettu, kuten on unohdettu tuhansia ja miljoonia vastakkaisia vihjauksia ja arveluja, jotka siihen aikaan olivat vallalla, mutta jotka osottautuivatkin sopimattomiksi ja siksi joutuivat unhotuksiin. Jokaisen tekeillään olevan tapauksen kulusta ja päättymisestä on niin paljon arveluja, että päättyipä se tavalla tai toisella, on aina ihmisiä, jotka sanovat: "johan minä silloin sanoin, että niin se käy", vaan unohtavat samalla kokonaan, että lukemattomien arvelujen joukossa oli ollut aivan vastakkaisiakin.
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.
1
Herra veljeni, minä suostun palauttamaan herttuakunnan takasin Oldenburgin herttualle.
2
Vuodattaa tai ei vuodattaa kansojensa verta.
3
Herra veljeni.
4
Kasakoita.
5
Pyhä kaupunki Moskova.
6
Eläköön keisari!
7
Nyt pääsemme me sotaan! Oo, kunhan hän itse ryhtyy toimeen, kyllä silloin asiat sujuu. Jumal'aut! Tuolla hän on! Eläköön keisari! Täälläkös ne ovatkin ne Aasian arot. Kyllä on inhottava maa! Näkemään asti, Beauché, minä hankin sinulle Moskovan kauneimman palatsin. Näkemään asti! Onnea matkalle… Oletko nähnyt keisarin? Eläköön keisari! Jos minusta, Gerard, tekevät Indian kuvernöörin, niin panen minä sinut ministeriksi Kashemiriin, se on selvä juttu… Eläköön keisari! Hurraa, hurraa, hurraa! Pakenevat, lemmon kasakat. Eläköön keisari! Tuolla hän on! Näetkö? Minä näin hänet kahteen kertaan, aivan kuin sinut siinä. Pieni korpraali … näin, kun hän antoi ristin eräälle ukolle. Eläköön keisari!
8
Kenet tahtoo tuhota – siltä riistää järjen.
9
Herra veljeni! Eilen sain tietää, että huolimatta siitä suoruudesta, jolla olen noudattanut velvollisuuksiani Teidän Keisarillista Majesteettianne kohtaan, ovat Teidän joukkonne menneet Venäjän rajojen yli, ja vasta nyt olen saanut Pietarista nootin, jossa kreivi Lauriston ilmottaa minulle tämän hyökkäyksen johdosta, että Teidän Majesteettinne pitää itseään vihamielisessä suhteessa minuun siitä saakka, kun ruhtinas Kurakin vaati valtakirjansa. Ne syyt, joilla Bassanon herttua perusteli kieltonsa antaa valtakirjat, eivät milloinkaan voisi pakottaa minua otaksumaan, että minun lähettilääni menettely on antanut aihetta hyökkäykseen. Ja todellakaan ei hän ollut saanut siihen määräystä, kuten hän itse on ilmottanut. Niin pian kuin olin saanut tästä tietää, ilmaisin hetimmiten tyytymättömyyteni ruhtinas Kurakinille käskien häntä entiseen tapaan täyttämään hänelle annetut tehtävät. Jos Teidän Majesteettinne ei halua vuodattaa meidän alamaistemme verta tämmöisen väärinkäsityksen tähden ja jos Te suostutte poistamaan joukkonne Venäjän alueilta, niin jätän huomioon ottamatta kaiken sen, mikä on tapahtunut ja sopimus käy meidän välillämme mahdolliseksi. Päinvastaisessa tapauksessa olen minä pakotettu torjumaan hyökkäyksen, jota minä puolestani en ole millään aiheuttanut. Vielä on Teidän Majesteetillanne mahdollisuus pelastaa ihmiskunta uuden sodan tuholta.
10
Neapelin kuningas.
11
Eläköön kuningas!
12
Nuo onnettomat eivät tiedä, että huomenna jätän heidät!
13
Olen teistä tehnyt kuninkaan, että hallitseisitte minun, vaan ei oman mielenne mukaan.
14
Erittäin hauskaa tutustua teihin, kenraali.
15
No, kenraali, taitaa olla sota hankkeissa.
16
Teidän Majesteettinne, minun Herra Keisarini ei halua sotaa, kuten Teidän Majesteettinne suvaitsee nähdä.
17
Herra Balashevia.
18
Kuninkuus velvoittaa.
19
Ah, hyvä kenraali, minä toivon kaikesta sydämestäni, että keisarit sopisivat asian keskenään ja että sota, jota ei ole alettu minun tahdostani, päättyisi mitä pikemmin.
20
En pidätä teitä kauempaa, kenraali; toivon menestystä tehtävällenne.
21
Antakaa se minulle, lähetän sen keisarille.
22
Teidän Majesteettinne! Keisari, herrani…
23
Vasemman pohkeeni väriseminen on minulla suuri merkki.
24
Kaikesta tästä olisi hän saanut kiittää minun ystävyyttäni. Oo, miten mainio olisi hallituskausi ollut!
25
Miten mainio olisi voinut olla Aleksanterin hallituskausi!
26
Hallitsijan on oltava armeijassa vain siinä tapauksessa, että hän on sotapäällikkö.
27
Kunniasanan, että minulla on Veikselin tällä puolen 530 tuhatta miestä.
28
Miten mainio hallitus voisi teidän hallitsijallanne sentään olla!
29
En pidätä teitä enää, kenraali, te saatte kirjeeni keisarille.
30
Pyhä Moskova.
31
Kuten kaikki tiet vievät Roomaan, vievät kaikki tiet myöskin Moskovaan.
32
Saada keisarilta nykäisy korvasta.
33
Miksi te ette puhu mitään, keisari Aleksanterin ihailija ja hovimies?
34
Hyvästi, Andrei! Muista, että onnettomuudet ovat Jumalalta ja etteivät ihmiset koskaan ole syyssä.
35
Päävaikuttaja.
36
Pöllöpää … koko juttu menee nurin … kyllä siitä jotain sotkua syntyy…
37
Sitä sotaa oli kai käyty taktiikan kaikkien sääntöjen mukaisesti.
38
Johan minä sanoin, että koko juttu menee päin hiiteen.
39
Mitä tulee siihen mieheen, joka neuvoi, että leiri on varustettava Drissan rannalle, on hänen suhteensa minun mielestäni ajateltavissa vain kaksi mahdollisuutta, joko keltaiseen rakennukseen tai hirteen.
40
Tuon italialaisen herran – kerrassaan mainio.
41
Myöskin hyvä.
42
Lapsen leikkiä.
43
Eikö niin, teidän ylhäisyytenne?
44
Tietysti, mitä selittämistä siinä vielä on?
45
Antaudun!
46
Keisari Napoleon.
47
Neljäkymmentä kaksi.
48
Keisari Aleksanteri? Venäjän kansa?
49
Venäläinen Besuhof.
50
Rakkaani.
51
En tottavieköön tiedä, mihin olen sen pistänyt.
52
Ranskan kielen puhuminen kadulla käy vaaralliseksi.
53
Minun hyvin kunnioitettava vastaväittäjäni.
54
Jota minulla ei ole kunnia tuntea.
55
Tykin ruoka.




