Maria Stuart Skotlannissa
- -
- 100%
- +
RIZZIO. Vai tuon karkoitetun kapinan-nostattajan! Vai heillä on yhteisiä asioita?
LETHINGTON. Siihen vastatkoon Morton itse.
RIZZIO. Minua ei ollenkaan huvita Murray'n asiat, eikä ne henkilöt, jotka niitä asioita ajavat.
LETHINGTON. Mutta mahdollista kuitenkin on että nuo asiat teitä vielä voivat vähän huvittaa.
RIZZIO. Sitä suuresti epäilen.
(Käy istumaan).
LETHINGTON (syrjään). Hän käy istumaan minun läsnä ollessani!
RIZZIO. Käykää istumaan, herra valtiosihteeri!
LETHINGTON. Olen teille suuresti kiitollinen, herra yksityissihteeri; (käy istumaan, selkä puoleksi Rizziota vastaan, ja laskee molemmat jalkansa eräälle tuolille). Eikö teillä ole minkäänlaisia himoja, David Rizzio?
RIZZIO. Himot ovat vaaralliset valtiomiehelle.
LETHINGTON. Se muistutus on niin todenperäinen, että juuri äsken olen ollut tilaisuudessa sitä tehdä. Mutta kuitenkin…
(Rupee leikkimään kreivi Murray'n sormuksella).
RIZZIO. Mutta kuitenkin jarli arvelee, ett'ei kukaan ole himojansa vailla?
LETHINGTON (lausuu painolla). Niin.
RIZZIO. Siinä tapauksessa täytyy vaan asettaa niin että ne sopivat yhteen työmme kanssa…
LETHINGTON. – ett'ei välikäteen jouduta; aivan niin; —
RIZZIO. Ja jos koettaisin sanoa miksi minun on hyvin käynyt tähän asti, niin syy on etsittävä juuri siinä.
LETHINGTON. No niin, ei ole mahdotointa!
RIZZIO. Skotlantilaisilla on tavallisesti jonkunmoinen perintö, unelma, kosto tai kunnianhimo, jonka tähden joutuvat pulaan.
LETHINGTON. Varsinkin tämmöisenä muutosten aikana, kun vanhaa ja uutta mielessä taistelee, – se on totta.
RIZZIO. Minä tulin tänne muukalaisena, minulla on yksi ainoa päämäärä, ja se on olla uskollinen ja hyödyllinen kuningattarelle.
LETHINGTON. Sentähden hän pitää enemmän teistä kuin meistä, se on luonnollista.
RIZZIO. Jos ei juuri luonnollista, niin viisasta kenties.
LETHINGTON. Kenties.
RIZZIO. Seuraukset eivät muuta todista.
LETHINGTON. Nyt katolilaisten asia menestyy, se on totta.
RIZZIO. Mutta mikä mainio sormus tuo on, jota jarli tuossa pitelee?
LETHINGTON. Kallis, eikö totta?
RIZZIO (nousee). Harvoin olen senkaltaista loistoa nähnyt! Kuinka? – se on suuremmasta arvosta kuin kalliin kruunutimantti!
LETHINGTON. Oletteko joskus seisoneet juvelipuodissa?
RIZZIO. Kun ostan kalliita kiviä, niin tuotan ne luokseni.
LETHINGTON. Minua ilahuttaa että kuitenkin voitte sitä arvostella.
RIZZIO. Rakastan kauniita kiviä ja minulla on kokoelma niitä itselläni.
LETHINGTON. Jos kokoelette kalliita kiviä, niin varmaankin tunnette tätä; sillä tuntijalla on tarkka silmä.
RIZZIO (tarkastaa sitä). Jarli Murray'n! Oletteko sen ostaneet?
LETHINGTON. En, hän tahtoo lahjoittaa sen pois.
RIZZIO. Tätä suurta omaisuutta … ja kenelle?
LETHINGTON. Teille, David Rizzio.
RIZZIO. Minulleko?
LETHINGTON (nousee). Ylpeä kreivi Murray pyytää teitä olemaan hänen äänenkannattajansa sisarensa kuningattaren luona; voitteko pyytääkään selvempää todistusta muuttuneesta asemasta ja teidän täydellisestä voitostanne! Protestanttinen puolue, joka oli hallitsevana puolueena muutamia vuosia sitten, on nyt syrjäpuoleen sysätty siihen määrään, että sen ensimäinen mies saa kerjätä armoa paavin salaiselta lähettiläältä tässä hovissa.
RIZZIO. Se teitä surettaa, jarli Lethington?
LETHINGTON. En olisi se suora mies, mikä olen, jos koettaisin salata että se minua surettaa. – Tässä on sormus!
RIZZIO. Jarl Murray'n onnettomuus koskee minuun kipeästi, mutta auttaa häntä takaisin tänne, sitä en voi.
LETHINGTON. Ette tahdo?
RIZZIO. Minä ymmärrän että tavallisella sukkeluudellanne olette havainneet himoni; mutta tällä kertaa se valitettavasti ei sovi yhteen kuningattaren aikeiden kanssa. Au revoir!
(Aikoo mennä).
LETHINGTON (avaa kamiinin suupellin, aikoo heittää sormuksen sinne).
RIZZIO. Madonnan nimessä, mitä teette?
LETHINGTON. Ei siitä enää ole mihinkään.
RIZZIO. Onhan se suuri kalleus, sillä on suurempi arvo, kuin koko omaisuudellani!
LETHINGTON. Tahdotteko pelastaa sen?
RIZZIO. Tietysti!
LETHINGTON. Ottakaa se siis!
RIZZIO. En. – Mutta antakaa se hänen sisarellensa kuningattarelle; antakaa hänen säilyttää sitä jarlia varten!
LETHINGTON. Jarlia varten – joutavia!
(Aikoo heittää sitä kamiiniin).
RIZZIO. Ette tänne sen arvoa, ette tiedä mitä heitätte pois.
LETHINGTON. No, säilyttäkää sitä sitten itse!
RIZZIO. Säilyttää sitä? Oi – sen teen kernaasti – vaan en siten, että sen kautta katsoisin itseäni sidotuksi millään lailla.
LETHINGTON. Mutta se on kuitenkin oleva jokapäiväinen muistutus siitä kuinka onnetoin kuningattaren veli on.
(Antaa sormuksen).
RIZZIO. Ja se on myös oleva jokapäiväinen muistutus ylpeästä hetkestä elämässäni!
LETHINGTON. Siihen teillä tietysti on syytä. Mutta minä rohkenen toivoa että tämä jarli Murray'n nöyrtyminen ei ole ollut aivan turha.
RIZZIO. Itse ymmärtänette ett'en tämän tapauksen jälkeen enää voi katsoa kreivi Murray'n puoluetta vaaralliseksi. Enempää en voi sanoa.
KAHDEKSAS KOHTAUS
Entiset, Lordi STUART. Sitten KUNINGATAR.
STUART. Monsieur! Madame, ma soeur, käskee teidät luoksensa.
LETHINGTON. Herra sihteeri!
RIZZIO. Mylord!
LETHINGTON (menee).
RIZZIO. Missä on kuningatar?
STUART. Minä olen saattava teitä kuningattaren luo.
RIZZIO. Mitä siihen neuvoon tulee, jonka Mylord niin armollisesti minulle antoi, voin vakuuttaa että se oli aivan tarpeetoin.
STUART. Se ilahuttaisi minua teidän tähtenne, monsieur!
RIZZIO. Ei murha-aseilla, vaan lahjoilla ja rukouksilla lähestyvät ne meitä. Ja se alentavainen tapa, jolla muutamat aatelismiehet tässä hovissa minua kohtelevat, ei minusta koskaan ole ollut niin naurettava, kuin juuri nyt. Au revoir!.. Vaan tässä on kuningatar itse! —
STUART. Hänen kärsimättömyytensä rikkoo etiketin kaikki…
KUNINGATAR. Jätä meidät yksin, Stuart. Katso ett'ei kukaan meitä häiritse.
STUART. Mutta tanssi…
KUNINGATAR. Ensin työ, sitten tanssi! Sulje ovet!
STUART. Mitä on ajatteleminen!
(Menee).
YHDEKSÄS KOHTAUS
Edelliset (paitsi STUART).
KUNINGATAR. Mitä tämä tietää, Rizzio, kolmesti on jo minulle puhuttu jostakin hyökkäyksestä.
RIZZIO. Myöskin teidän armollenne?
KUNINGATAR. Siis sinulle myös?
RIZZIO. Niin, juuri nyt!
KUNINGATAR. Kummallista! Vähän aikaa sitten kuningaskin minua uhkasi.
RIZZIO. Teidän armonne luulee että hän on liitossa…
KUNINGATAR. Missä liitossa?..
RIZZIO. Liitossa niiden kanssa, jotka tuumivat hyökkäystä…
KUNINGATAR. Kuka sen tekisi?
RIZZIO. En voi sitä ymmärtää … (vaiti-olo). Kenties maanpakolaiset?
KUNINGATAR. Veljenikö, kreivi Murray?.. Darnley yhtyisi minun vihollisiin … omiin vihollisiinsa? – Mitä sitten on tapahtunut?
RIZZIO. Sen mahtaa teidän armonne paraiten tietää…
KUNINGATAR. Hän vaati äsken minulta – (seisahtuu, katselee Rizziota, nauraa). Darnley on narri. Koko juttu on joutavaa!
RIZZIO. Teidän armonne on aina niin huolotoin…
KUNINGATAR. Mitä todistuksia sinulla on?
RIZZIO. Tunteeko teidän armonne tämän sormuksen?
KUNINGATAR. Veljeni sormus! —
RIZZIO. Sen loisteen valossa aikoo kreivi Murray löytää tien takaisin teidän armonne etuhuoneesen…
KUNINGATAR. Ja se tapahtuisi sinun avulla…?
RIZZIO. Koetettiin… Mutta tässä on sormus!
(Tahtoo antaa sen, kuningatar sen näkee, mutta ei ota sitä vastaan).
KUNINGATAR. Sinua pidetään hyvin voimakkaana, Rizzio.
RIZZIO. Ainoastaan sentähden että tulisin epäluulon alaiseksi teidän armonne silmissä. – Tässä on sormus!
KUNINGATAR (niinkuin ennen). Miksi olet sinä minulle uskollisempi kuin muut, Rizzio?
RIZZIO. Parempi olisi tutkia, miksi meitä pyydetään tehdä huolettomiksi samalla kuin päällekarkauksesta jutellaan…
KUNINGATAR. Moni on palvellut minua uskollisesti ennen sinua; mutta kaikilla on ollut omat tarkoituksensa, – tarkoituksia, jotka minä olen huomannut…
RIZZIO. Teidän armonne, teitä väijytään; minä olin olevinani huoletoin, mutta en ollut! —
KUNINGATAR. Sinä luotat suuresti meidän suosioomme, David Rizzio, kun et katso tarpeelliseksi meille vastatakaan!
RIZZIO. En vastaa sentähden että tässä vaan näen kujeita; minua pyydetään sortaa teidän armonne luona, vieläpä sangen tärkeällä hetkellä.
KUNINGATAR. Minua rupee väsyttämään koko tuo tärkeä arvo, jota sinuun pannaan, – ja jota itsekin luulet sinulla olevan.
RIZZIO. Teidän armonne tekee minulle vääryyttä … mutta minä koetan sitä kärsiä, … niin kuin joka päivä saan loukkauksia kärsiä teidän armonne tähden.
KUNINGATAR. Mutta miksi kaikkea tuota kärsit? – Sinä olet niin eriskummallinen, tuntuu aina kuin kätkisit jotain salaisuutta.
RIZZIO. Jos minussa on jotain outoa teidän armonne mielestä, niin työni ja toimeni teidän armonne hyväksi todistavat puolestani, ja se valtioviisaus, joka tähän saakka on tuottanut niin runsaita hedelmiä katolilaisten asian hyväksi, selvästi todistakoot uskollisuuteni teitä kohtaan.
KUNINGATAR. Se on totta… Mutta miksi pitää minun aina kuulla siitä, miksi pitää minun olla sinulle velassa siitä? Miksi et esimerkiksi tahdo tulla aatelismieheksi?
RIZZIO. Sentähden että se vahingoittaisi minua.
KUNINGATAR. Mutta korkea arvonimi?
RIZZIO. En huoli semmoisesta ulkonaisesta arvosta.
KUNINGATAR. Vaan rahoista, kalliista kivistä…
RIZZIO. Niin, semmoiset ovat varmaa tavaraa.
KUNINGATAR. Ja kalliit vaatteet…
RIZZIO. Luonto ei ole minua suosinut, siitä saan kärsiä. Mutta, teidän armonne, älkää antako paholaisen kylvön kohta itää sielussanne. Älkäämme tämmöisten pienten asiain tähden jättäkö huomaamatta sitä vaaraa, jonka musta ensi-enne kaukana näkyy. Lethington'illa on aikeensa, hänellä ja Murray'lla ja Morton'illa; minä olin olevinani huoletoin, enkä ollut mistään tietävinäni; mutta tuskissani olin! Heillä on varmaan monta liittolaista; asia on niin edistynyt, että niin itsekäs henkilökin, kuin lordi Stuart, on päässyt sen jäljille. Vartijain täytyy todellakin lähteä ulos öisin, sillä suurissa metsissä on nähty nuotio-tulia.
KUNINGATAR. Kolme kertaa on jo hyökätty minun päälleni ja minä olen onnellisesti pelastunut! En huoli siitä!
RIZZIO. Teidän armollanne on niin paljon rohkeutta…
KUNINGATAR. Ja sinulla niin vähän…
RIZZIO. Minä tarkoitan teidän armonne parasta!
KUNINGATAR. Mutta miksi sen teet? Minkä vuoksi kärsit oikkujani ja muiden panettelemista?
RIZZIO (suuttuneena). Kun lapsi on kyllästynyt viuluun, jota on soittanut, tahtoo se lyödä sitä rikki, nähdäksensä miltä se sisäpuolelta näyttää!..
KUNINGATAR. Siis kun olen nähnyt miltä näytät sisäpuolelta?..
RIZZIO. Teidän armonne, sallitteko minun nyt mennä?
KUNINGATAR. Enkö enää voi saada tätä viulua eheäksi, kun kerran olen katsonut sen sisään?
RIZZIO. Ette voi.
KUNINGATAR. Toiveesi päämäärä on siis mahdotoin saavuttaa!
RIZZIO. Teidän armonne ei varmaankaan minua enää tarvitse…
(Aikoo mennä).
KUNINGATAR. Rizzio!
RIZZIO. Teidän armonne…
KUNINGATAR. Me kaksi emme enää voi yhdessä työtä tehdä; en voi luottamuksella vale-naamalle puhua.
RIZZIO. Teidän sydämmessänne on jotain julmaa, sen olen monasti huomannut!
KUNINGATAR. Pelkäätkö ketään, koska et tahdo minulle puhua?
RIZZIO. Minä pyydän, antakaa minun nyt mennä!
KUNINGATAR. Pelkäätkö kuningasta, vihollistasi?
RIZZIO. En! —
KUNINGATAR. Aatelistoako! – (kun Rizzio on vaiti) haluatko jotain harvinaista arvoon-koroitusta … hyvä, se on sinulle suotu – huolimatta aatelistosta!
RIZZIO. En pelkää aatelistoa!
KUNINGATAR. Ah, minä ymmärrän, koko julkista mielipidettä Europassa.
Vaan tiedäthän sinä, Rizzio, että minua huvittaa kiusata sitä.
RIZZIO. En pelkää maailmassa ketäkään – paitsi —
KUNINGATAR. Paitsi? – sano se suoraan!
RIZZIO. – Teitä itseänne!
KUNINGATAR. Minua! Nyt käsken sua puhumaan!
RIZZIO. Te olette julma ja säälimätöin; teitä ilahuttaa nähdä minua mitä ankarimman intohimon vallassa, – sillä semmoinen minulla on, – se on se, joka, niin kauan kuin se palaa, on minua innostuttanut ja on minua innostuttava mitä suurimpiin töihin teidän palveluksessanne, – vaan kun se on sammunut – en ole enää mitään.
KUNINGATAR. Mutta mikä kaunopuheliaisuus, – Rizzio, en tunne sinua samaksi mieheksi!
RIZZIO. Armollisin kuningatar, ette koskaan ole minua tunteneet! Äänettömyyteni on ollut alituinen valhe ja tylyyteni sen sineetti. Mutta nyt, kun olette avanneet huuleni tuon ruhtinallisen totuuden lausumiseen, nyt teidän pitää se tietämän. Ainoastaan se, jolla on suuri päämäärä, voi käydä suoraan sitä kohti, huolimatta kaikista pienistä; ainoastaan se, jota joku ajatus innostuttaa, voi kärsiä; ainoastaan se, joka jotain odottaa, voi kestää oikkuja, pilkkaa, panettelemista, ilkeyttä!
KUNINGATAR. Mutta mitä tämä tietää!
RIZZIO. Se tietää, – vaan ensin kuulkaa: ei kuin Darnley, joka teitä väsyttää ja seuraa, ei kuin nuo, jotka maailmalle tahtovat kerskata yhdestä silmäilyksestä, sanasta tai tanssista, ei kuin nuo, jotka meluavat kahden-miekkasilla teidän tähtenne … minä en pyydä että minua sanotaan teidän rakastajaksi, mutta että kerran – vaikka pitkän, pitkän odotuksen jälkeen, vaikka vaadittaisiin elämää täynnä alttiiksi-antamusta ja uskollisuutta – että kuitenkin kerran voisin siksi tulla. —
KUNINGATAR. Ha, ha, ha, ha! Ha, ha, ha, ha! Ha, ha, ha ha!
RIZZIO (epätoivoissaan). Naurakaa minulle; mutta muistakaa, mitä tämä äänetöin, innokas rakkaus on tehnyt teidän puolestanne näiden työlästen vuosien kuluessa, sill'aikaa kuin te huoletoinna saitte tanssissa kuin vaarassakin pyöriä. – Pilkatkaa minua ja heittäkää minut pois, kuin nuo muutkin, – sitähän te tahdotte!
(Menee).
KYMMENES KOHTAUS
KUNINGATAR (käyden yht'äkkiä totiseksi). Enkö arvannut sitä: hänkin odotti heikkouden hetkeä! hänkin salainen viholliseni! Eikö ole yhtään elävää olentoa, jolle voin itseni uskoa? Eikö Jumalan avarassa maailmassa ole ketään, johon uskallan luottaa? Jokainen, joka minua lähestyy, tahtoo vaan minua surmata – surmata maatani, tai uskontoani, tai ijankaikkista sieluani! Tämä tukehduttava tuska, joka mua ahdistaa, ennustaako se onnettomuutta? – Niin, onnettomuutta! Jotka tulevat minua palvelemaan, ne tahtovat rosvota minua, jotka minua rakastavat, ne ovat minulle vaarallisemmat, kuin ne, jotka minua vihaavat! Suotiinhan minulle kaikki, mikä maailmassa voi kuolevaista onnelliseksi tehdä; vaan katso, lahjat muutetaan turmelukseksi! – Oi, mikä on syynä siihen? Kai syytä minussakin lienee! Koko olentoni on kuin kappaleiksi katkaistuna, enkä voi noita kappaleita ko'ota. Oi, pyhä, puolestani aina rukoileva neitsyt Maria! Sinä, joka annoit mulle nimesi, sinä, naisen ijankaikkinen esikuva, vuodata valoasi minulle! Ole luonani, ei ainoastaan rukoillessani, vaan silloinkin kun elämän myrskyiset aallot päälleni ryntäävät; sillä täällä ei ole ainoatakaan auttajaa. Mies, jonka valitsin, on milloin lapsi, milloin luulevainen hirmuvaltias; oma veljeni tuli kapinoitsijaksi ja neuvoskuntani vastaan täytyy minun suojella itseäni kuin käärmettä vastaan, jonka kanssa olen suljettu samaan huoneesen. Oi, minä tarvitsen suojelusta! Minä tunnen sanomatointa kaipausta, mutta en tiedä mihin uskallan kääntyä, (vaiti olo). Myöskin tuo hiljainen, kärsivällinen Rizzio! – Darnley, sinä olet kuitenkin tavallasi uskollisempi kaikkia muita, – ja sinä olet niin nuori! Minä olin liian ankara, minä tahdon kaikki sovittaa, (soittaa; palvelija tulee). Käske tänne lordi Stuart! (palvelija menee). Darnley lempii ja lemmestä voi kaikki tehdä!
YHDESTOISTA KOHTAUS
KUNINGATAR. Lordi STUART.
STUART (itsekseen). Rizzio ei ole täällä? (ääneen). Madame!
KUNINGATAR. Soikoon soitanto ja tanssi alkakoon!
STUART. Heti, heti, – teidän armonne!
KUNINGATAR. Hanki Darnley tänne ja sano hänelle että minä pyydän ensimäistä tanssia.
STUART. Kuninkaanko kanssa?
KUNINGATAR. Niin.
STUART. Vaan kuningas ei ole näkyvissä!
KUNINGATAR. Oi, etsi häntä huoneistansa; jos hän on sulkeunut niihin, niin kolkuta ja huuda, että häntä kaipauksella odotan.
STUART. Kuningastako?
KUNINGATAR (kiivaasti). Kuningasta! – Mutta joudu!
STUART. Minä riennän, minä riennän! (itsekseen). Pitääkö meidän tässä hovissa vielä ruveta kuningastakin kumartamaan?
KUNINGATAR. Mutta mene nyt jo!
STUART. Minä lennän.
KAHDESTOISTA KOHTAUS
KUNINGATAR (tanssijat myöhemmin). Johon olen asetettu, siinä on minun vaikutusalani, mitä mua kohtaa, täytyy mun kärsiä!
(Soitanto alkaa).
Minä olen nuori, minulla on voimia, suurenmoisia aikeita ja mahtavia alaisia! Elämäni muuttuu toimekkaaksi; kaikki, mitä on pientä, ja joka nyt minua rasittaa, haihtuu silloin itsestänsä.
(Tanssijat tulevat parittain; niiden joukossa Bothwell, Lethington ja Morton).
KOLMASTOISTA KOHTAUS
Entiset. Lordi STUART.
STUART. Se koskee minuun kipeästi, madame, mutta kuningas ei ole huoneissansa.
KUNINGATAR. Etsi häntä kaikkialla. Ota useampia mukaan: hänen täytyy tulla!
STUART. Hänen täytyy tulla!
(Menee).
LETHINGTON. Kuningastako etsitään?
USEAT. Kuningasta.
LETHINGTON. Minä näin kuninkaan ratsastavan ulos.
KUNINGATAR. Ulosko … keskellä yötä?
LETHINGTON. Minä tein juuri saman muistutuksen; mutta hän vastasi: "me sovimme yhteen."
KUNINGATAR. Darnley parka! Minä olen ollut liian ankara. Oi, nyt hänen olisi pitänyt olla täällä! Nyt olisi hetki ollut!
STUART. Ketä teidän armonne vaali kunnioittaa?
KUNINGATAR. Ei ketäkään! – En tanssi.
STUART. Oi, teidän armonne, älkää saattako meitä epätoivoon! Olisi sama kuin repiä kukkaset maahan ja sammuttaa kynttilät.
ARGYLEN KREIVINNA. Oi, teidän armonne, ette saa saattaa meitä murheellisiksi. Me olemme niin kauan odottaneet!
(Useat naiset rukoilevat).
KUNINGATAR. No, tehdäkseni teille iloa, ystäväni!..
KAIKKI. Kiitoksia, teidän armonne!
(Valmistuvat tanssiin),
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.