Siperian samojedien keskuudessa vuosina 1911-13 ja 1914

Tymillä ja muilla sivujoilla asuvat samojedit ovat kauppiaiden varsinaisia lypsylehmiä, joihin nämä perustavat niin kauppansa kuin olemassaolonsa. Niinkuin yllä on kerrottu, käy nyttemmin sangen vaikeaksi elää Obin samojedien kustannuksella, nämä kun aineellisessa suhteessa ovat vajonneet mitä syvimpään kurjuuteen. Kauempana asuvat omistavat vielä kalavetensä ja metsästysmaansa, ja senvuoksi saattaakin heiltä laskea saavansa suuremmat tulot. Kauppiaat ovat keskenään tarkalleen jakaneet eri perhekunnat, ja kun he keväällä käyvät kauppojansa tekemässä, suuntaavat he matkansa ennakolta määrättyihin paikkoihin. He puhuvatkin, että se ja se samojedi on sen ja sen, ja suhteet lähentelevät, merkillistä kyllä, isännän ja hänen palvelijansa tai oikeammin orjansa välillä vallitsevia. Sillä niin taitavasti ovat venäläiset onnistuneet velkojen ja uhkausten avulla sitomaan nuo raukat itseensä, että nämä eivät yksinkertaisesti uskalla rikkoa sitä kirjoittamatonta lakia, joka määrää kaiken samojedin pyydystämän saaliin mistä hinnasta tahansa luovutettavaksi määrätylle henkilölle. Samalla ovat kauppiaat keskenänsä sopineet, etteivät tunkeudu toistensa toiminta-alueille, ja samojedit tietävät jäävänsä ihan puille paljaille, jos edes yrittävät ryhtyä toisen ryssän kanssa kauppoihin. Kaikki muualta päin tuleva kilpailu on sitäpaitsi ehkäisty, ja tämä selittää miksi samojedien on armotta antauduttava sortajainsa nyljettäviksi, vaikka varsin hyvin tietävät asiain todellisen tilan. Ihan viime aikoina on kuitenkin, etupäässä Tomskista, ilmaantunut vieraita kilpailijoita, jotka tarjoamalla turkiksista parempia hintoja ja myymällä omia tavaroitaan halvemmalla uhkaavat saattaa paikalliset kauppiaat pahaan pulaan. Jotkut näistä ovatkin jo saaneet pahojen töittensä mukaisen rangaistuksen, mutta kaikesta vastoinkäymisestä ja onnettomuudesta syytetään tietenkin samojedeja ja heidän luuloteltua epärehellisyyttään.

Valaistakseni edelleen jossain määrin Narymin samojedien keskuudessa vallitsevia oloja täytyy minun mainita pari sanaa virkamiehistön ja korkean esivallan laadusta. Tuntuu aivan luonnolliselta, että Narymissa, niinkuin Turuhanskissa, jossa on niin paljon työtä ja niin erilaisia tehtäviä suoritettavana, ylin virkamies olisi valittava parhaiden joukosta. Mutta valitettavasti on laita ihan päinvastoin, ja minun siellä oleskeluni aikana on tapahtunut, että pristavin virkaan on valittu henkilöitä, jotka ovat kohonneet tavallisesta maapoliisista ja olleet vailla kaikkea sivistystä, sitä tietomäärää lukuunottamatta, jonka ovat hankkineet jossain pariluokkaisessa kirkollisessa koulussa. Sellaisten henkilöiden huostaan jätetään ei ainoastaan verojen kanto ja koko poliisivalvonta, vaan myös paikallinen hallinto sekä venäläisten ja samojedien valvonta, jotapaitsi heillä on melkein rajaton valta kaikkiin karkoitettuihin nähden. Tehtävä on niin laajalla alueella mahdoton kenelle tahansa, ja vielä mahdottomammaksi se käy sivistymättömälle ihmiselle. Erittäin vaikeata kuuluu olevan tulla toimeen karkoitettujen kanssa, joista osa tietenkin on sivistynyttä ja miellyttävää väkeä, mutta osa kuuluu ikävään, mitä raaimmassa tietämättömyydessä elävien ihmisten luokkaan, sellaisiin, jotka osoittavat anarkistisia taipumuksiaan ja mielipiteitään mitä sopimattomimmalla ja häiritsevimmällä esiintymisellä. Pristavi määrää heidän olinpaikkansa ja miten heitä on kohdeltava, ja hänen vallassaan on lieventää tai koventaa heidän kohtaloansa. Viimemainitussa suhteessa hänellä on voitettavanaan montakin vaikeutta, sillä hänen alaisensa virkailijat osaavat kyllä pitää huolen siitä, että hänen vikansa ja ansionsa tulevat santarmihallituksessa oikealla tavalla valaistuiksi. Siten sai kerran eräs pristavi, joka oli vuosikausia palvellut virassaan, eräänä kauniina päivänä eropassin ja käskyn vielä samana päivänä muuttaa paikkakunnalta. Pahin vaiva on poliisihoidosta, joka vaatii paljon työtä piirissä, missä joka päivä tapellaan ja missä ollaan totuttu jättämään asiat sikseen lahjomisilla ja oikeutta karttamalla. Olen m.m. itse voinut todeta, että eräs murhayritys, jumala ties mistä syystä, jäi rankaisematta, jopa kokonaan tutkimattakin. Totta on varmaan, että "tsaari on kaukana ja Jumala korkealla". Nykyään lienee toki harvinaista, että pristavi korjaa huostaansa kyläkuntien rahastoja, väittäen rahoja muka väärennetyiksi, – monia muita esimerkkejä mainitsematta.

Vaikeimmat ristiriidat johtuvat kuitenkin siitä, että venäläisillä on omat lakinsa ja samojedeilla niinikään omansa. Alkuasukkaita koskevien asetusten mukaan tulee heillä olla omat tuomioistuimensa, jotka ratkaisevat tavallisia rikosjuttuja, milloin asia koskee vain heitä itseään. Siitä, miten niissä tuomitaan, kerron myöhemmin Tym-joen matkani yhteydessä. Nyt haluan vain mainita pari sanaa sekavuudesta, joka johtuu siitä, että on olemassa eri lakeja ja asetuksia eri kansallisuuksia varten.

Niissä patenteissa, jotka annettiin samojedeille heidän alistuessaan valkoisen tsaarin vallan alle, määrätään heille oikeus hoitaa ja hallita kaikkea sitä kruununmaata, joka kuuluu heidän asuttamaansa alueeseen. On nimenomaan määrätty, että venäläisten ei ole sallittu ilman samojedien lupaa ja suostumusta metsästää tai kalastaa tai asettua asumaan näille alueille. Meidän päiviimme saakka ovatkin venäläiset itse jossain määrin pitäneet näitä oikeuksia arvossa. Maahanmuuttaneiden tulva ei ole ollut suuri, ja nuo oikeudet on aina helposti voinut itselleen hankkia muutamalla viinapullolla tai vastaavalla halvalla rahallisella korvauksella. Mutta viime vuosina on, kuten tunnettua, siirtolaisuus Venäjän sisäosista paisunut niin suureksi, että Obinkin rannoilla olevan maan arvo on noussut ja on näyttäytynyt vaikeaksi saada enää yhtä halvalla niin kaloista ja riistasta kuin metsistä ja niityistä rikkaita alueita. Sensijaan että viranomaiset olisivat ajoissa muuttaneet asetuksia ja lakeja, on tyydytty selittämään ne niin vanhoiksi, ettei niillä muka enää ole mitään arvoa. Uutisasutushallitus (Pereselevtsheskoe Upravlenie) ei katso tarvitsevansa kiinnittää huomiota noihin vanhoihin patentteihin, ja joskus on kuulemma käynyt niinkin, että alkuperäiset asiakirjat on vilpillisellä tavalla riistetty alkuasukkailta. Muutamissa tapauksissa samojedit ovat nostaneet kanteen sellaisia venäläisiä vastaan, jotka luvatta ovat siirtyneet heidän maillensa, ja rauhantuomari on tavallisesti ratkaissut asiat edellisten eduksi. Toisaalta on tapahtunut, että erinäiset virkamiehet omavaltaisesti ovat myyneet samojedien omistamien hiekkasärkkien käyttöoikeuden muille, ja kun samojedit väkivallalla ovat karkoittaneet nuo väärät vuokralaiset, niin ei ole kuulunut mitään valituksia, joka arvattavasti osoittaa millä puolella oikeus on. Tämä "perustuslakitaistelu" kehittyy kuitenkin vähitellen vahvempien eduksi, ja varsin pian täytyy samojedien antaa perään. Ylläolevalla en suinkaan tahdo sanoa oikeudenmukaiseksi, että alkuasukkaat saisivat pitää hallussaan luonnottoman suuria alueita, joita he eivät itsekään käytä, ja siten estää nopeasti edistyvää ja hyödyllistä asutusta. Mutta luulen kaikille olevan eduksi, jos asiat voitaisiin järjestää sillä tavalla, että samojedeillekin kävisi mahdolliseksi jatkaa tähänastisten elinkeinojensa harjoittamista ja entistä elintapaansa. Nykyisten olosuhteiden vallitessa he ovat pakotetut liian aikaiseen luopumaan paimentolaiselämästään ja äkkiä ryhtymään sellaisiin elinkeinoihin, joita he eivät tahdo eivätkä voikaan luonnollisesti harjoittaa. Tuollaiset pakkokeinot edistävät vain sen kansan hävittämistä, joka sittenkin vuosisatoja ja kenties vuosituhansia on asunut Siperian autioimpina ja karuimpina pidettyjä seutuja.

Mutta ei siinä kyllin. On vielä otettava lukuun eräs tärkeä tekijä, nim. papisto ja uskonnonhoito. Narymin samojedit ovat kaikki poikkeuksetta virallisesti oikeauskoisia ja kastettuja. Todellisuudessa heitä järjestänsä yhtä hyvällä syyllä saattaisi sanoa pakanoiksi. Sillä itse asiassa he vielä palvelevat, vaikkakin salaa, esi-isiensä jumalia, ja shamaanit suorittavat papillisia toimituksiaan monin verroin suuremmalla menestyksellä kuin mikään oikeauskoinen pappi. Samojedien on monesta syystä perin vaikea käsittää, että kristinusko itämaisessa muodossaan on parempi kuin heidän oma pakanallinen palvontansa. Tämä käsitys riippuu ehkä etupäässä puuttuvasta opetuksesta, sillä papisto ei suo itsellensä aikaa eikä sillä ole tilaisuuttakaan selvittää oppejaan samojedeille. Sellaisen opetuksen tulisi välttämättömästi tapahtua alkuasukasten omalla kielellä, mutta sitä kieltä ei kukaan kirkon palvelijoista puhu. Sitäpaitsi kreikkalainen kirkko omaa suuren määrän pyhimyksiä, joiden kuvien edessä venäläinen lukee rukouksensa, joille hän sytyttää vahakynttilänsä ja joita hän koristaa kukilla. Samojedi uskoo näiden kuvien edustavan henkiä tai jumalia, niinkuin moni venäläinenkin uskoo, ja hän luulee rukousten tarkoittavan kuvaa ja kynttiläin olevan uhreja. Mutta hänellä itsellään on suuri määrä jumalain kuvia, joita hän rukoilee ja joille hän uhraa. Tietämättömyydessään hän katsoo voivansa suuremmalla menestyksellä kääntyä veden haltian tai metsän hengen kuin hänelle tuntemattoman pyhän Nikolauksen tai muiden yhtä tuntemattomien pyhimysten puoleen. Eikä hän käsitä minkä tähden kirkkoherra nimittää hänen kuviansa perkeleiksi, mutta venäläisiä jumaliksi, "sillä kaikkihan ne ovat ihmiskädestä lähteneitä", sanoo hän. Kristittyjen kiellot varkautta ja muuta vastaan eivät liikuta häntä paljon, sillä todellinen samojedi ei koskaan ole ajatellut varastamista eikä hän koskaan ole myöskään kieltäytynyt avustamasta köyhiä ja nääntyneitä vertaisiaan noissa melkein kommunistisesti järjestetyissä yhteiskunnissa. Lääkärien puutteessa on taas vaikeata ajatella samojedin tyynesti odottavan taudin pahenemista tai kuolemaa, ja onkin aivan luonnollista, että hän kääntyy ainoan auttajansa, shamaanin puoleen. Sanotaan uskon tekevän ihmeitä, ja senpätähden sattuukin usein, että noita kykenee todella parantamaan potilaan ihan yksinkertaisesti hänessä herättämällänsä luottamuksella – mikä muuten on tavallista oikeidenkin lääkärien praktiikassa. Lopuksi on Siperian venäläinen hänkin taikauskoinen, ja samojedeilla tavataan paljon venäläisiltä lainattuja maagillisia tapoja ja temppuja. Usein harjoittaa venäläinen pappi tointansa niin sanoakseni summakaupalla, siten että hän esim. kerran vuodessa määrätyllä paikalla kirkossa tai kylässä – yksinkertaisesti yhtaikaa siunaa kaikkien vuoden kuluessa kuolleitten maalliset jäännökset. Ei hän sitä ainakaan toimita kenenkään yksityisen haudalla ja minun tietääkseni hän ei ole edes käynyt alkuasukkaiden hautausmailla. Samoin olen nähnyt hänen heidän keskuudessaan käyttävän kauppiaiden liiketapoja, siten että hän esim. on kieltäytynyt vihkimästä samojedeja vähemmällä kuin 75 ruplalla j.n.e. Tuollaisten olojen vallitessa onkin aivan selvää, että samojedit edelleen kernaammin pitävät kiinni omasta uskonnostaan. Polttamalla ja hävittämällä alkuasukasten temppeleitä ja heidän jumaliansa sekä halveksimalla heidän uskonnollisia tunteitaan papit tietenkin sitäpaitsi synnyttävät katkeruutta ja herättävät mitä syvintä epäluuloa edustamaansa uskontoa kohtaan, jota epäluuloa ei myöhemmin helpolla voida hävittää. Mutta tuo täydellinen ymmärtämyksen puute, mitä muiden uskonnollisiin käsityksiin ja perittyyn vakaumukseen tulee, on juuri sangen kuvaava kristillisten kirkkokuntien esitaistelijoille kaikkialla maailmassa. Muuten he tuskin lähtisivätkään saarnaamaan uskoansa, vaan tyytyisivät siihen, että parhaansa mukaan koettaisivat kylvää korkeamman sivistyksen siemeniä. He näyttävät luulevan, että kansa, henkisesti vahingoittumatta, äkkiä voi luopua parhaastansa ja yhtä äkkiä jättää menneisyytensä hetkellä, jolloin edistyvä sivistys kuitenkin luo ihan tarpeeksi paljon uusia olosuhteita. Pakanalähetys on jossain määrin onnistunut niillä seuduin, mihin samalla on perustettu kouluja, sairaaloita ja muita sentapaisia laitoksia, mutta kun ei mitään sellaista ole Siperiassa saatu aikaan, ei tunnu ihmeelliseltä, että sikäläinen lähetystyö on tehnyt mitä selvimmän vararikon.

Muutamilla Narymin piirin seutuvilla, ylempänä Obilla, tämä uskonnollinen taistelu on siinä määrin ja siinä merkityksessä onnistunut, että niiden seutujen samojedit osittain ovat joutuneet samalle kannalle kuin venäläisten suuri enemmistö. He ovat luopuneet entisestä uskonnostaan, mutta eivät ole jaksaneet hankkia ja omaksua itselleen uutta, ja seuraukset ovat vielä surkuteltavammat. He ovat tulleet uskonnollisesti aivan välinpitämättömiksi eivätkä enää piittaa minkäänlaisesta uskonnosta. Heidän kulttuuritasollaan ainakin tämä on tuntuva puute, eikä saata kyllin surkutella, että he muiden toimesta ovat joutuneet vaille sitä, mikä kuitenkin yksin olisi kyennyt heitä siveellisesti kohottamaan ja pitämään yllä.

Edelläsanotusta selviää, että samojedien on ollut vaikea suoriutua epätasaisesta taistelustaan. Mutta kaikki se, mistä on kerrottu, ei kenties sentään riitä musertamaan ja hävittämään kokonaista kansaa. Palaan sentakia myöhemmin vielä samaan kysymykseen ja esitän muitakin, ehkä ratkaisevampia tekijöitä, jotka vielä selvemmin osoittavat, minkälaiseksi samojedi-parkojen kohtalo on muodostunut ja vastedes muodostuu.