Kalevala / Калевала
Издательство:
Каро
Серия:
Klassinen kirjallisuusМетки:
мифы истории,фольклор и мифология,устное народное творчество,легенды,эпос,Финляндия,Карелия,финский языкЖанры:
зарубежная старинная литература,мифы / легенды / эпос,эпос,фольклор и мифология,легенды,Карелия,мифы истории,устное народное творчество,финский язык,ФинляндияКниги этой серии:
- -
- 100%
- +
© Каро, 2021
Все права защищены
Ensimmäinen runo
Mieleni minun tekevi,aivoni ajattelevilähteäni laulamahan,saa'ani sanelemahan,sukuvirttä suoltamahan,lajivirttä laulamahan.Sanat suussani sulavat,puhe'et putoelevat,kielelleni kerkiävät,hampahilleni hajoovat.Veli kulta, veikkoseni,kaunis kasvinkumppalini!Lähe nyt kanssa laulamahan,saa kera sanelemahanyhtehen yhyttyämme,kahta'alta käytyämme!Harvoin yhtehen yhymme,saamme toinen toisihimmenäillä raukoilla rajoilla,poloisilla Pohjan mailla.Lyökämme käsi kätehen,sormet sormien lomahan,lauloaksemme hyviä,parahia pannaksemme,kuulla noien kultaisien,tietä mielitehtoisien,nuorisossa nousevassa,kansassa kasuavassa:noita saamia sanoja,virsiä virittämiävyöltä vanhan Väinämöisen,alta ahjon Ilmarisen,päästä kalvan Kaukomielen,Joukahaisen jousen tiestä,Pohjan peltojen periltä,Kalevalan kankahilta.Niit' ennen isoni lauloikirvesvartta vuollessansa;niitä äitini opettiväätessänsä värttinätä,minun lasna lattiallaeessä polven pyöriessä,maitopartana pahaisna,piimäsuuna pikkaraisna.Sampo ei puuttunut sanojaeikä Louhi luottehia:vanheni sanoihin sampo,katoi Louhi luottehisin,virsihin Vipunen kuoli,Lemminkäinen leikkilöihin.Viel' on muitaki sanoja,ongelmoita oppimia:tieohesta tempomia,kanervoista katkomia,risukoista riipomia,vesoista vetelemiä,päästä heinän hieromia,raitiolta ratkomia,paimenessa käyessäni,lasna karjanlaitumilla,metisillä mättähillä,kultaisilla kunnahilla,mustan Muurikin jälessä,Kimmon kirjavan keralla.Vilu mulle virttä virkkoi,sae saatteli runoja.Virttä toista tuulet toivat,meren aaltoset ajoivat.Linnut liitteli sanoja,puien latvat lausehia.Ne minä kerälle käärin,sovittelin sommelolle.Kerän pistin kelkkahani,sommelon rekoseheni;ve'in kelkalla kotihin,rekosella riihen luoksi;panin aitan parven päähänvaskisehen vakkasehen.Viikon on virteni vilussa,kauan kaihossa sijaisnut.Veänkö vilusta virret,lapan laulut pakkasesta,tuon tupahan vakkaseni,rasian rahin nenähän,alle kuulun kurkihirren,alle kaunihin katoksen,aukaisen sanaisen arkun,virsilippahan viritän,kerittelen pään kerältä,suorin solmun sommelolta?Niin laulan hyvänki virren,kaunihinki kalkuttelenruoalta rukihiselta,oluelta ohraiselta.Kun ei tuotane olutta,tarittane taarivettä,laulan suulta laihemmalta,vetoselta vierettelentämän iltamme iloksi,päivän kuulun kunniaksi,vaiko huomenen huviksi,uuen aamun alkeheksi.Noin kuulin saneltavaksi,tiesin virttä tehtäväksi:yksin meillä yöt tulevat,yksin päivät valkeavat;yksin syntyi Väinämöinen,ilmestyi ikirunojakapehesta kantajasta,Ilmattaresta emosta.Olipa impi, ilman tyttö,kave luonnotar korea.Piti viikoista pyhyyttä,iän kaiken impeyttäilman pitkillä pihoilla,tasaisilla tanterilla.Ikävystyi aikojansa,ouostui elämätänsä,aina yksin ollessansa,impenä eläessänsäilman pitkillä pihoilla,avaroilla autioilla.Jop' on astuiksen alemma,laskeusi lainehille,meren selvälle selälle,ulapalle aukealle.Tuli suuri tuulen puuska,iästä vihainen ilma;meren kuohuille kohotti,lainehille laikahutti.Tuuli neittä tuuitteli,aalto impeä ajeliympäri selän sinisen,lakkipäien lainehien:tuuli tuuli kohtuiseksi,meri paksuksi panevi.Kantoi kohtua kovoa,vatsantäyttä vaikeatavuotta seitsemän satoa,yheksän yrön ikeä;eikä synny syntyminen,luovu luomatoin sikiö.Vieri impi veen emona.Uipi iät, uipi lännet,uipi luotehet, etelät,uipi kaikki ilman rannattuskissa tulisen synnyn,vatsanvaivoissa kovissa;eikä synny syntyminen,luovu luomatoin sikiö.Itkeä hyryttelevi;sanan virkkoi, noin nimesi:"Voi poloinen, päiviäni,lapsi kurja, kulkuani!Jo olen joutunut johonki:iäkseni ilman alle,tuulen tuuiteltavaksi,aaltojen ajeltavaksinäillä väljillä vesillä,lake'illa lainehilla!"Parempi olisi ollutilman impenä eleä,kuin on nyt tätä nykyävierähellä veen emona:vilu tääll' on ollakseni,vaiva värjätelläkseni,aalloissa asuakseni,veessä vierielläkseni."Oi Ukko, ylijumala,ilman kaiken kannattaja!Tule tänne tarvittaissa,käy tänne kutsuttaessa!Päästä piika pintehestä,vaimo vatsanvääntehestä!Käy pian, välehen jou'u,välehemmin tarvitahan!"Kului aikoa vähäisen,pirahteli pikkaraisen.Tuli sotka, suora lintu;lenteä lekuttelevietsien pesän sijoa,asuinmaata arvaellen.Lenti iät, lenti lännet,lenti luotehet, etelät.Ei löyä tiloa tuota,paikkoa pahintakana,kuhun laatisi pesänsä,ottaisi olosijansa.Liitelevi, laatelevi;arvelee, ajattelevi:"Teenkö tuulehen tupani,aalloillen asuinsijani?Tuuli kaatavi tupasen,aalto vie asuinsijani."Niin silloin ve'en emonen,veen emonen, ilman impi,nosti polvea merestä,lapaluuta lainehestasotkalle pesän sijaksi,asuinmaaksi armahaksi.Tuo sotka, sorea lintu,liiteleikse, laateleikse.Keksi polven veen emosensinerväisellä selällä;luuli heinämättähäksi,tuoreheksi turpeheksi.Lentelevi, liitelevi,päähän polven laskeuvi.Siihen laativi pesänsä,muni kultaiset munansa:kuusi kultaista munoa,rautamunan seitsemännen.Alkoi hautoa munia,päätä polven lämmitellä.Hautoi päivän, hautoi toisen,hautoi kohta kolmannenki.Jopa tuosta veen emonen,veen emonen, ilman impi,tuntevi tulistuvaksi,hipiänsä hiiltyväksi;luuli polvensa palavan,kaikki suonensa sulavan.Vavahutti polveansa,järkytti jäseniänsä:munat vierähti vetehen,meren aaltohon ajaikse;karskahti munat muruiksi,katkieli kappaleiksi.Ei munat mutahan joua,siepalehet veen sekahan.Muuttuivat murut hyviksi,kappalehet kaunoisiksi:munasen alainen puolialaiseksi maaemäksi,munasen yläinen puoliyläiseksi taivahaksi;yläpuoli ruskeaistapäivöseksi paistamahan,yläpuoli valkeaista,se kuuksi kumottamahan;mi munassa kirjavaista,ne tähiksi taivahalle,mi munassa mustukaista,nepä ilman pilvilöiksi.Ajat eellehen menevät,vuoet tuota tuonnemmaksiuuen päivän paistaessa,uuen kuun kumottaessa.Aina uipi veen emonen,veen emonen, ilman impi,noilla vienoilla vesillä,utuisilla lainehilla,eessänsä vesi vetelä,takanansa taivas selvä.Jo vuonna yheksäntenä,kymmenentenä kesänänosti päätänsä merestä,kohottavi kokkoansa.Alkoi luoa luomiansa,saautella saamiansaselvällä meren selällä,ulapalla aukealla.Kussa kättä käännähytti,siihen niemet siivoeli;kussa pohjasi jalalla,kalahauat kaivaeli;kussa ilman kuplistihe,siihen syöverit syventi.Kylin maahan kääntelihe:siihen sai sileät rannat;jaloin maahan kääntelihe:siihen loi lohiapajat;pä'in päätyi maata vasten:siihen laitteli lahelmat.Ui siitä ulomma maasta,seisattelihe selälle:luopi luotoja merehen,kasvatti salakarialaivan laskemasijaksi,merimiesten pään menoksi.Jo oli saaret siivottuna,luotu luotoset merehen,ilman pielet pistettynä,maat ja manteret sanottu,kirjattu kivihin kirjat,veetty viivat kallioihin.Viel' ei synny Väinämöinen,ilmau ikirunoja.Vaka vanha Väinämöinenkulki äitinsä kohussakolmekymmentä keseä,yhen verran talviaki,noilla vienoilla vesillä,utuisilla lainehilla.Arvelee, ajattelevi,miten olla, kuin eleäpimeässä piilossansa,asunnossa ahtahassa,kuss' ei konsa kuuta nähnyteikä päiveä havainnut.Sanovi sanalla tuolla,lausui tuolla lausehella:"Kuu, keritä, päivyt, päästä,otava, yhä opetamiestä ouoilta ovilta,veräjiltä vierahilta,näiltä pieniltä pesiltä,asunnoilta ahtahilta!Saata maalle matkamiestä,ilmoillen inehmon lasta,kuuta taivon katsomahan,päiveä ihoamahan,otavaista oppimahan,tähtiä tähyämähän!"Kun ei kuu kerittänynnäeikä päivyt päästänynnä,ouosteli aikojansa,tuskastui elämätänsä:liikahutti linnan portinsormella nimettömällä,lukon luisen luikahuttivasemmalla varpahalla;tuli kynsin kynnykseltä,polvin porstuan ovelta.Siitä suistui suin merehen,käsin kääntyi lainehesen;jääpi mies meren varahan,uros aaltojen sekahan.Virui siellä viisi vuotta,sekä viisi jotta kuusi,vuotta seitsemän, kaheksan.Seisottui selälle viimein,niemelle nimettömälle,manterelle puuttomalle.Polvin maasta ponnistihe,käsivarsin käännältihe.Nousi kuuta katsomahan,päiveä ihoamahan,otavaista oppimahan,tähtiä tähyämähän.Se oli synty Väinämöisen,rotu rohkean runojankapehesta kantajasta,Ilmattaresta emosta.Toinen runo
Nousi siitä Väinämöinenjalan kahen kankahallesaarehen selällisehen,manterehen puuttomahan.Viipyi siitä vuotta monta,aina eellehen elelisaaressa sanattomassa,manteressa puuttomassa.Arvelee, ajattelevi,pitkin päätänsä pitävi:kenpä maita kylvämähän,toukoja tihittämähän?Pellervoinen, pellon poika,Sampsa poika pikkarainen,sep' on maita kylvämähän,toukoja tihittämähän!Kylvi maita kyyhätteli,kylvi maita, kylvi soita,kylvi auhtoja ahoja,panettavi paasikoita.Mäet kylvi männiköiksi,kummut kylvi kuusikoiksi,kankahat kanervikoiksi,notkot nuoriksi vesoiksi.Noromaille koivut kylvi,lepät maille leyhke'ille,tuomet kylvi tuorehille,raiat maille raikkahille,pihlajat pyhille maille,pajut maille paisuville,katajat karuille maille,tammet virran vieremille.Läksi puut ylenemähän,vesat nuoret nousemahan.Kasvoi kuuset kukkalatvat,lautui lakkapäät petäjät.Nousi koivupuut noroilla,lepät mailla leyhke'illä,tuomet mailla tuorehilla,katajat karuilla mailla,katajahan kaunis marja,tuomehen hyvä he'elmä.Vaka vanha Väinämöinenkävi tuota katsomahanSampsan siemenen aloa,Pellervoisen kylvämiä.Näki puut ylenneheksi,vesat nuoret nousneheksi;yks' on tammi taimimatta,juurtumatta puu Jumalan.Heitti herjan valloillensa,olevillen onnillensa;vuotti vielä yötä kolme,saman verran päiviäki.Kävi siitä katsomahanviikon päästä viimeistäki:ei ole tammi kasvanunna,juurtununna puu Jumalan.Niin näkevi neljä neittä,viisi veen on morsianta.Ne oli nurmen niitännässä,kastekorren katkonnassanenässä utuisen niemen,päässä saaren terhenisen;mink' on niitti, sen haravoi,kaikki karhille veteli.Tulipa merestä Tursas,uros aalloista yleni.Tunki heinäset tulehen,ilmivalkean väkehen;ne kaikki poroksi poltti,kypeniksi kyyetteli.Tuli tuhkia läjänen,koko kuivia poroja.Saip' on siihen lemmen lehti,lemmen lehti, tammen terho,josta kasvoi kaunis taimi,yleni vihanta virpi;nousi maasta mansikkaisna,kasvoi kaksihaarukkaisna.Ojenteli oksiansa,levitteli lehviänsä.Latva täytti taivahalle,lehvät ilmoille levisi:piätti pilvet juoksemasta,hattarat hasertamasta,päivän peitti paistamasta,kuuhuen kumottamasta.Silloin vanha Väinämöinenarvelee, ajattelevi:oisko tammen taittajata,puun sorean sortajata?Ikävä inehmon olla,kamala kalojen uiailman päivän paistamatta,kuuhuen kumottamatta.Ei ole sitä urostaeikä miestä urheata,joka taisi tammen kaata,satalatvan langettoa.Siitä vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:"Kave äiti, kantajani,luonnotar, ylentäjäni!Laitapa ve'en väkeä– veessä on väkeä paljo -tämä tammi taittamahan,puu paha hävittämähäneestä päivän paistavaisen,tieltä kuun kumottavaisen!"Nousipa merestä miesi,uros aallosta yleni.Ei tuo ollut suuren suurieikä aivan pienen pieni:miehen peukalon pituinen,vaimon vaaksan korkeuinen.Vaski- oli hattu hartioilla,vaskisaappahat jalassa,vaskikintahat käessä,vaskikirjat kintahissa,vaskivyöhyt vyölle vyötty,vaskikirves vyön takana:varsi peukalon pituinen,terä kynnen korkeuinen.Vaka vanha Väinämöinenarvelee, ajattelevi:on miesi näkemiänsä,uros silmänluontiansa,pystyn peukalon pituinen,härän kynnen korkunainen!Siitä tuon sanoiksi virkki,itse lausui, noin nimesi:"Mi sinä olet miehiäsi,ku, kurja, urohiasi?Vähän kuollutta parempi,katonutta kaunihimpi!"Sanoi pikku mies merestä,uros aallon vastaeli:"Olen mie mokoma miesi,uros pieni, veen väkeä.Tulin tammen taittamahan,puun murskan murentamahan."Vaka vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:"Ei liene sinua luotu,eipä luotu eikä suotuison tammen taittajaksi,puun kamalan kaatajaksi."Sai toki sanoneheksi;katsahtavi vielä kerran:näki miehen muuttunehen,uuistunehen urohon!Jalka maassa teutaroivi,päähyt pilviä pitävi;parta on eessä polven päällä,hivus kannoilla takana;syltä oli silmien välitse,syltä housut lahkehesta,puoltatoista polven päästä,kahta kaation rajasta.Hivelevi kirvestänsä,tahkaisi tasatereäkuutehen kovasimehen,seitsemähän sieran päähän.Astua lykyttelevi,käyä kulleroittelevilave'illa lahkehilla,leve'illä liehuimilla.Astui kerran keikahuttihienoiselle hietikolle,astui toisen torkahuttimaalle maksankarvaiselle,kolmannenki koikahuttijuurelle tulisen tammen.Iski puuta kirvehellä,tarpaisi tasaterällä.Iski kerran, iski toisen,kohta kolmannen yritti;tuli tuiski kirvehestä,panu tammesta pakeni:tahtoi tammi kallistua,lysmyä rutimoraita.Niin kerralla kolmannellajopa taisi tammen kaata,ruhtoa rutimoraian,satalatvan lasketella.Tyven työnnytti itähän,latvan laski luotehesen,lehvät suurehen suvehen,oksat puolin pohjosehen.Kenpä siitä oksan otti,se otti ikuisen onnen;kenpä siitä latvan taittoi,se taittoi ikuisen taian;kenpä lehvän leikkaeli,se leikkoi ikuisen lemmen.Mi oli lastuja pirannut,pälähellyt pälkäreitäselvälle meren selälle,lake'ille lainehille,noita tuuli tuuitteli,meren läikkä läikyttelivenosina veen selällä,laivasina lainehilla.Kantoi tuuli Pohjolahan.Pohjan piika pikkarainenhuntujahan huuhtelevi,virutteli vaattehiarannalla vesikivelläpitkän niemyen nenässä.Näki lastun lainehilla;tuon kokosi konttihinsa,kantoi kontilla kotihin,pitkäkielellä piha'an,tehä noian nuoliansa,ampujan asehiansa.Kun oli tammi taittununna,kaatununna puu katala,pääsi päivät paistamahan,pääsi kuut kumottamahan,pilvet pitkin juoksemahan,taivon kaaret kaartamahannenähän utuisen niemen,päähän saaren terhenisen.Siit' alkoi salot silota,metsät mielin kasvaella,lehti puuhun, ruoho maahan,linnut puuhun laulamahan,rastahat iloitsemahan,käki päällä kukkumahan.Kasvoi maahan marjanvarret,kukat kultaiset keolle;ruohot kasvoi kaikenlaiset,monenmuotoiset sikesi.Ohra on yksin nousematta,touko kallis kasvamatta.Siitä vanha Väinämöinenastuvi, ajattelevirannalla selän sinisen,ve'en vankan vieremillä.Löyti kuusia jyviä,seitsemiä siemeniärannalta merelliseltä,hienoiselta hietiköltä;kätki nää'än nahkasehen,koipehen kesäoravan.Läksi maata kylvämähän,siementä sirottamahanvierehen Kalevan kaivon,Osmon pellon penkerehen.Tirskuipa tiainen puusta:"Eipä nouse Osmon ohra,ei kasva Kalevan kaurailman maan alistamatta,ilman kasken kaatamatta,tuon tulella polttamatta."Vaka vanha Väinämöinenteetti kirvehen terävän.Siitä kaatoi kasken suuren,mahottoman maan alisti.Kaikki sorti puut soreat;yhen jätti koivahaisenlintujen leposijaksi,käkösen kukuntapuuksi.Lenti kokko halki taivon,lintunen ylitse ilman.Tuli tuota katsomahan:"Miksipä on tuo jätettykoivahainen kaatamatta,puu sorea sortamatta?"Sanoi vanha Väinämöinen:"Siksipä on tuo jätetty:lintujen lepeämiksi,kokon ilman istumiksi."Sanoi kokko, ilman lintu:"Hyvinpä sinäki laait:heitit koivun kasvamahan,puun sorean seisomahanlinnuille lepeämiksi,itselleni istumiksi."Tulta iski ilman lintu,valahutti valkeaista.Pohjaistuuli kasken poltti,koillinen kovin porotti:poltti kaikki puut poroksi,kypeniksi kyyetteli.Siitä vanha Väinämöinenotti kuusia jyviä,seitsemiä siemeniäyhen nää'än nahkasesta,koivesta kesäoravan,kesäkärpän kämmenestä.Läksi maata kylvämähän,siementä sirottamahan.Itse tuon sanoiksi virkki:"Minä kylvän kyyhättelenLuojan sormien lomitse,käen kautta kaikkivallantälle maalle kasvavalle,ahollen ylenevälle."Akka manteren-alainen,mannun eukko, maan emäntä!Pane nyt turve tunkemahan,maa väkevä vääntämähän!Eip' on maa väkeä puutusinä ilmoisna ikänä,kun lie armo antajista,lupa luonnon tyttäristä."Nouse, maa, makoamasta,Luojan nurmi, nukkumasta!Pane korret korttumahansekä varret varttumahan!Tuhansin neniä nosta,saoin haaroja hajotakynnöstäni, kylvöstäni,varsin vaivani näöstä!"Oi Ukko, ylijumalatahi taatto taivahinen,vallan pilvissä pitäjä,hattarojen hallitsija!Piä pilvissä keräjät,sekehissä neuvot selvät!Iätä iästä pilvi,nosta lonka luotehesta,toiset lännestä lähetä,etelästä ennättele!Vihmo vettä taivosesta,mettä pilvistä pirotaorahille nouseville,touoille tohiseville!"Tuo Ukko, ylijumala,taatto taivon valtiainen,piti pilvissä keräjät,sekehissä neuvot selvät.Iätti iästä pilven,nosti longan luotehesta,toisen lännestä lähetti,etelästä ennätteli;syrjin yhtehen sysäsi,lomituksin loukahutti.Vihmoi vettä taivosesta,mettä pilvistä pirottiorahille kasvaville,touoille tohiseville.Nousipa oras okinen,kannonkarvainen ylenimaasta pellon pehmeästä,Väinämöisen raatamasta.Jopa tuosta toisna päänä,kahen, kolmen yön perästä,viikon päästä viimeistäkivaka vanha Väinämöinenkävi tuota katsomahankyntöänsä, kylvöänsä,varsin vaivansa näköä:kasvoi ohra mieltä myöten,tähkät kuuella taholla,korret kolmisolmuisena.Siinä vanha Väinämöinenkatseleikse, käänteleikse.Niin tuli kevätkäkönen,näki koivun kasvavaksi:"Miksipä on tuo jätettykoivahainen kaatamatta?"Sanoi vanha Väinämöinen:"Siksipä on tuo jätettykoivahainen kasvamahan:sinulle kukuntapuuksi.Siinä kukkuos, käkönen,helkyttele, hietarinta,hoiloa, hopearinta,tinarinta, riukuttele!Kuku illoin, kuku aamuin,kerran keskipäivälläki,ihanoiksi ilmojani,mieluisiksi metsiäni,rahaisiksi rantojani,viljaisiksi vieriäni!"Kolmas runo
Vaka vanha Väinämöinenelelevi aikojansanoilla Väinölän ahoilla,Kalevalan kankahilla.Laulelevi virsiänsä,laulelevi, taitelevi.Lauloi päivät pääksytysten,yhytysten yöt sanelimuinaisia muisteloita,noita syntyjä syviä,joit' ei laula kaikki lapset,ymmärrä yhet urohottällä inhalla iällä,katovalla kannikalla.Kauas kuuluvi sanoma,ulos viestit vierähtävätVäinämöisen laulannasta,urohon osoannasta.Viestit vierähti suvehen,sai sanomat Pohjolahan.Olipa nuori Joukahainen,laiha poika lappalainen.Se kävi kylässä kerran;kuuli kummia sanoja,lauluja laeltavaksi,parempia pantavaksinoilla Väinölän ahoilla,Kalevalan kankahilla,kuin mitä itseki tiesi,oli oppinut isolta.Tuo tuosta kovin pahastui,kaiken aikansa kaehtiVäinämöistä laulajaksiparemmaksi itseänsä.Jo tuli emonsa luoksi,luoksi valtavanhempansa.Lähteäksensä käkesi,tullaksensa toivottelinoille Väinölän tuvillekera Väinön voitteloille.Iso kielti poikoansa,iso kielti, emo epäsilähtemästä Väinölähänkera Väinön voitteloille:"Siellä silma lauletahan,lauletahan, lausitahansuin lumehen, päin vitihin,kourin ilmahan kovahan,käsin kääntymättömäksi,jaloin liikkumattomaksi."Sanoi nuori Joukahainen:"Hyväpä isoni tieto,emoni sitäi parempi,oma tietoni ylinnä.Jos tahon tasalle panna,miesten verroille vetäitä,itse laulan laulajani,sanelen sanelijani:laulan laulajan parahanpahimmaksi laulajaksi,jalkahan kiviset kengät,puksut puiset lantehille,kiviriipan rinnan päälle,kiviharkon hartioille,kivihintahat kätehen,päähän paatisen kypärän."Siitä läksi, ei totellut.Otti ruunansa omansa,jonka turpa tulta iski,säkeniä säärivarret;valjasti tulisen ruunankorjan kultaisen etehen.Itse istuvi rekehen,kohennaikse korjahansa,iski virkkua vitsalla,heitti helmiruoskasella.Läksi virkku vieremähän,hevonen helettämähän.Ajoa suhuttelevi.Ajoi päivän, ajoi toisen,ajoi kohta kolmannenki.Jo päivänä kolmantenapäätyi Väinölän ahoille,Kalevalan kankahille.Vaka vanha Väinämöinen,tietäjä iän-ikuinen,oli teittensä ajaja,matkojensa mittelijänoilla Väinölän ahoilla,Kalevalan kankahilla.Tuli nuori Joukahainen,ajoi tiellä vastatusten:tarttui aisa aisan päähän,rahe rahkehen takistui,länget puuttui länkilöihin,vemmel vempelen nenähän.Siitä siinä seisotahan,seisotahan, mietitähän…vesi vuoti vempelestä,usva aisoista usisi.Kysyi vanha Väinämöinen:"Kuit' olet sinä sukua,kun tulit tuhmasti etehen,vastahan varattomasti?Säret länget länkäpuiset,vesapuiset vempelehet,korjani pilastehiksi,rämäksi re'en retukan!"Silloin nuori Joukahainensanan virkkoi, noin nimesi:"Mie olen nuori Joukahainen.Vaan sano oma sukusi:kuit' olet sinä sukua,kuta, kurja, joukkioa?"Vaka vanha Väinämöinenjo tuossa nimittelihe.Sai siitä sanoneheksi:"Kun liet nuori Joukahainen,veäite syrjähän vähäisen!Sie olet nuorempi minua."Silloin nuori Joukahainensanan virkkoi, noin nimesi:"Vähä on miehen nuoruuesta,nuoruuesta, vanhuuesta!Kumpi on tieolta parempi,muistannalta mahtavampi,sep' on tiellä seisokahan,toinen tieltä siirtykähän.Lienet vanha Väinämöinen,laulaja iän-ikuinen,ruvetkamme laulamahan,saakamme sanelemahan,mies on miestä oppimahan,toinen toista voittamahan!"Vaka vanha Väinämöinensanan virkkoi, noin nimesi:"Mitäpä minusta onpilaulajaksi, taitajaksi!Ain' olen aikani elellytnäillä yksillä ahoilla,kotipellon pientarillakuunnellut kotikäkeä.Vaan kuitenki kaikitenkisano korvin kuullakseni:mitä sie enintä tieät,yli muien ymmärtelet?"Sanoi nuori Joukahainen:"Tieänpä minä jotaki!Sen on tieän selvällehen,tajuelen tarkoillehen:reppänä on liki lakea,liki lieska kiukoata."Hyvä on hylkehen eleä,ve'en koiran viehkuroia:luotansa lohia syöpi,sivultansa siikasia."Siiall' on sileät pellot,lohella laki tasainen.Hauki hallalla kutevi,kuolasuu kovalla säällä.Ahven arka, kyrmyniskasykysyt syvillä uipi,kesät kuivilla kutevi,rantasilla rapsehtivi."Kun ei tuosta kyllin liene,vielä tieän muunki tieon,arvoan yhen asian:pohjola porolla kynti,etelä emähevolla,takalappi tarvahalla.Tieän puut Pisan mäellä,hongat Hornan kalliolla:pitkät on puut Pisan mäellä,hongat Hornan kalliolla."Kolme on koskea kovoa,kolme järveä jaloa,kolme vuorta korkeatatämän ilman kannen alla:Hämehess' on Hälläpyörä,Kaatrakoski Karjalassa;ei ole Vuoksen voittanutta,yli käynyttä Imatran."Sanoi vanha Väinämöinen:"Lapsen tieto, naisen muisti,ei ole partasuun urohoneikä miehen naisekkahan!Sano syntyjä syviä,asioita ainoisia!"Se on nuori Joukahainensanan virkkoi, noin nimesi:"Tieän mä tiaisen synnyn,tieän linnuksi tiaisen,kyyn viherän käärmeheksi,kiiskisen ve'en kalaksi.Rauan tieän raukeaksi,mustan mullan muikeaksi,varin veen on vaikeaksi,tulen polttaman pahaksi."Vesi on vanhin voitehista,kosken kuohu katsehista,itse Luoja loitsijoista,Jumala parantajista."Vuoresta on vetosen synty,tulen synty taivosesta,alku rauan ruostehesta,vasken kanta kalliosta."Mätäs on märkä maita vanhin,paju puita ensimäinen,hongan juuri huonehia,paatonen patarania."Vaka vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:"Muistatko mitä enemmin,vain jo loppuivat lorusi?"Sanoi nuori Joukahainen:"Muistan vieläki vähäisen!Muistanpa ajan mokoman,kun olin merta kyntämässä,meren kolkot kuokkimassa,kalahauat kaivamassa,syänveet syventämässä,lampiveet on laskemassa,mäet mylleröittämässä,louhet luomassa kokohon."Viel' olin miesnä kuuentena,seitsemäntenä urosnatätä maata saataessa,ilmoa suettaessa,ilman pieltä pistämässä,taivon kaarta kantamassa,kuuhutta kulettamassa,aurinkoa auttamassa,otavaa ojentamassa,taivoa tähittämässä."Sanoi vanha Väinämöinen:"Sen varsin valehtelitki!Ei sinua silloin nähty,kun on merta kynnettihin,meren kolkot kuokittihin,kalahauat kaivettihin,syänveet syvennettihin,lampiveet on laskettihin,mäet mylleröitettihin,louhet luotihin kokohon."Eikä lie sinua nähty,ei lie nähty eikä kuultutätä maata saataessa,ilmoa suettaessa,ilman pieltä pistettäissä,taivon kaarta kannettaissa,kuuhutta kuletettaissa,aurinkoa autettaissa,otavaa ojennettaissa,taivoa tähitettäissä."Se on nuori Joukahainentuosta tuon sanoiksi virkki:"Kun ei lie minulla mieltä,kysyn mieltä miekaltani.Oi on vanha Väinämöinen,laulaja laveasuinen!Lähe miekan mittelöhön,käypä kalvan katselohon!"Sanoi vanha Väinämöinen:"En noita pahoin pelännemiekkojasi, mieliäsi,tuuriasi, tuumiasi.Vaan kuitenki kaikitenkilähe en miekan mittelöhönsinun kanssasi, katala,kerallasi, kehno raukka."Siinä nuori Joukahainenmurti suuta, väänti päätä,murti mustoa haventa.Itse tuon sanoiksi virkki:"Ken ei käy miekan mittelöhön,lähe ei kalvan katselohon,sen minä siaksi laulan,alakärsäksi asetan.Panen semmoiset urohotsen sikäli, tuon täkäli,sorran sontatunkiohon,läävän nurkkahan nutistan."Siitä suuttui Väinämöinen,siitä suuttui ja häpesi.Itse loihe laulamahan,sai itse sanelemahan:ei ole laulut lasten laulut,lasten laulut, naisten naurut,ne on partasuun urohon,joit' ei laula kaikki lapseteikä pojat puoletkana,kolmannetkana kosijattällä inhalla iällä,katovalla kannikalla.Lauloi vanha Väinämöinen:järvet läikkyi, maa järisi,vuoret vaskiset vapisi,paaet vahvat paukahteli,kalliot kaheksi lenti,kivet rannoilla rakoili.Lauloi nuoren Joukahaisen:vesat lauloi vempelehen,pajupehkon länkilöihin,raiat rahkehen nenähän.Lauloi korjan kultalaian:lauloi lampihin haoiksi;lauloi ruoskan helmiletkunmeren rantaruokosiksi;lauloi laukkipään hevosenkosken rannalle kiviksi.Lauloi miekan kultakahvansalamoiksi taivahalle,siitä jousen kirjavarrenkaariksi vesien päälle,siitä nuolensa sulituthavukoiksi kiitäviksi,siitä koiran koukkuleuan,sen on maahan maakiviksi.Lakin lauloi miehen päästäpilven pystypää kokaksi;lauloi kintahat käestäumpilammin lumpehiksi,siitä haljakan sinisenhattaroiksi taivahalle,vyöltä ussakan utuisenhalki taivahan tähiksi.Itsen lauloi Joukahaisen:lauloi suohon suonivöistä,niittyhyn nivuslihoista,kankahasen kainaloista.Jo nyt nuori Joukahainenjopa tiesi jotta tunsi:tiesi tielle tullehensa,matkallen osannehensavoittelohon, laulelohonkera vanhan Väinämöisen.Jaksoitteli jalkoansa:eipä jaksa jalka nousta;toki toistakin yritti:siin' oli kivinen kenkä.Siitä nuoren Joukahaisenjopa tuskaksi tulevi,läylemmäksi lankeavi.Sanan virkkoi, noin nimesi:"Oi on viisas Väinämöinen,tietäjä iän-ikuinen!Pyörrytä pyhät sanasi,peräytä lausehesi!Päästä tästä pälkähästä,tästä seikasta selitä!Panenpa parahan makson,annan lunnahat lujimmat."Sanoi vanha Väinämöinen:"Niin mitä minullen annat,jos pyörrän pyhät sanani,peräytän lauseheni,päästän siitä pälkähästä,siitä seikasta selitän?"Sanoi nuori Joukahainen:"Onp' on mulla kaarta kaksi,jousta kaksi kaunokaista;yks' on lyömähän riveä,toinen tarkka ammunnalle.Ota niistä jompikumpi!"Sanoi vanha Väinämöinen:"Huoli en, hurja, jousistasi,en, katala, kaaristasi!On noita itsellänikijoka seinä seisoteltu,joka vaarnanen varottu:miehittä metsässä käyvät,urohitta ulkotöillä."Lauloi nuoren Joukahaisen,lauloi siitäki syvemmä.Sanoi nuori Joukahainen:"Onp' on mulla purtta kaksi,kaksi kaunoista venoa;yks' on kiistassa kepeä,toinen paljo kannattava.Ota niistä jompikumpi!"Sanoi vanha Väinämöinen:"Enp' on huoli pursistasi,venehistäsi valita!On noita itsellänikijoka tela tempaeltu,joka lahtema laottu,mikä tuulella tukeva,mikä vastasään menijä."Lauloi nuoren Joukahaisen,lauloi siitäki syvemmä.Sanoi nuori Joukahainen:"On mulla oritta kaksi,kaksi kaunoista hepoa;yks' on juoksulle jalompi,toinen raisu rahkehille.Ota niistä jompikumpi!"Sanoi vanha Väinämöinen:"En huoli hevosiasi,sure en sukkajalkojasi!On noita itsellänikijoka soimi solmieltu,joka tanhua taluttu:vesi selvä selkäluilla,rasvalampi lautasilla."Lauloi nuoren Joukahaisen,lauloi siitäki syvemmä.Sanoi nuori Joukahainen:"Oi on vanha Väinämöinen!Pyörrytä pyhät sanasi,peräytä lausehesi!Annan kultia kypärin,hope'ita huovan täyen,isoni soasta saamat,taluttamat tappelosta."Sanoi vanha Väinämöinen:"En huoli hope'itasi,kysy en, kurja, kultiasi!On noita itsellänikijoka aitta ahtaeltu,joka vakkanen varottu:ne on kullat kuun-ikuiset,päivän-polviset hopeat."Lauloi nuoren Joukahaisen,lauloi siitäki syvemmä.Sanoi nuori Joukahainen:"Oi on vanha Väinämöinen!Päästä tästä pälkähästä,tästä seikasta selitä!Annan aumani kotoiset,heitän hietapeltosenioman pääni päästimeksi,itseni lunastimeksi."Sanoi vanha Väinämöinen:"En halaja aumojasi,herjä, hietapeltojasi!On noita itselläniki,peltoja joka perällä,aumoja joka aholla.Omat on paremmat pellot,omat aumat armahammat."Lauloi nuoren Joukahaisen,lauloi ainakin alemma.Siitä nuori Joukahainentoki viimein tuskautui,kun oli leuan liettehessä,parran paikassa pahassa,suun on suossa, sammalissa,hampahin haon perässä.Sanoi nuori Joukahainen:"Oi on viisas Väinämöinen,tietäjä iän-ikuinen!Laula jo laulusi takaisin,heitä vielä heikko henki,laske täältä pois minua!Virta jo jalkoa vetävi,hiekka silmiä hiovi."Kun pyörrät pyhät sanasi,luovuttelet luottehesi,annan Aino siskoseni,lainoan emoni lapsensulle pirtin pyyhkijäksi,lattian lakaisijaksi,hulikkojen huuhtojaksi,vaippojen viruttajaksi,kutojaksi kultavaipan,mesileivän leipojaksi."Siitä vanha Väinämöinenihastui ikihyväksi,kun sai neion Joukahaisenvanhan päivänsä varaksi.Istuiksen ilokivelle,laulupaaelle paneikse.Lauloi kotvan, lauloi toisen,lauloi kotvan kolmannenki:pyörti pois pyhät sanansa,perin laski lausehensa.Pääsi nuori Joukahainen,pääsi leuan liettehestä,parran paikasta pahasta,hevonen kosken kivestä,reki rannalta haosta,ruoska rannan ruokosesta.Kohoeli korjahansa,reutoihe rekosehensa;läksi mielellä pahalla,syämellä synkeälläluoksi armahan emonsa,tykö valtavanhempansa.Ajoa karittelevi.Ajoi kummasti kotihin:rikki riihe'en rekensä,aisat poikki portahasen.Alkoi äiti arvaella,isonen sanan sanovi:"Suottapa rikoit rekesi,tahallasi aisan taitoit!Mitäpä kummasti kuletki,tulet tuhmasti kotihin?"Tuossa nuori Joukahainenitkeä vetistelevialla päin, pahoilla mielin,kaiken kallella kypärinsekä huulin hyypynyisin,nenän suulle langennuisen.Emo ennätti kysyä,vaivan nähnyt vaaitella:"Mitä itket, poikueni,nuorna saamani, nureksit,olet huulin hyypynyisin,nenän suulle langennuisen?"Sanoi nuori Joukahainen:"Oi on maammo, kantajani!Jo on syytä syntynynnä,taikoja tapahtununna,syytä kyllin itkeäni,taikoja nureksiani!Tuot' itken tämän ikäni,puhki polveni murehin:annoin Aino siskoseni,lupasin emoni lapsenVäinämöiselle varaksi,laulajalle puolisoksi,turvaksi tutisevalle,suojaksi sopenkululle."Emo kahta kämmentänsähykersi molempiansa;sanan virkkoi, noin nimesi:"Elä itke, poikueni!Ei ole itkettäviä,suuresti surettavia:tuota toivoin tuon ikäni,puhki polveni halasinsukuhuni suurta miestä,rotuhuni rohkeata,vävykseni Väinämöistä,laulajata langokseni."Sisar nuoren Joukahaisenitse itkullen apeutui.Itki päivän, itki toisenpoikkipuolin portahalla;itki suuresta surusta,apeasta miel'alasta.Sai emo sanelemahan:"Mitä itket, Ainoseni,kun olet saava suuren sulhon,miehen korkean kotihinikkunoillen istujaksi,lautsoille lavertajaksi?"Tuon tytär sanoiksi virkki:"Oi emoni, kantajani!Itkenpä minä jotaki:itken kassan kauneutta,tukan nuoren tuuheutta,hivuksien hienoutta,jos ne piennä peitetähän,katetahan kasvavana."Tuotapa ikäni itken,tuota päivän armautta,suloutta kuun komean,ihanuutta ilman kaiken,jos oisi nuorna jättäminen,lapsena unohtaminenveikon veistotanterille,ison ikkunan aloille."Sanovi emo tytölle,lausui vanhin lapsellensa:"Mene, huima, huolinesi,epäkelpo, itkuinesi!Ei ole syytä synkistyä,aihetta apeutua.Paistavi Jumalan päivämuuallaki maailmassa,ei isosi ikkunoilla,veikkosi veräjän suulla.Myös on marjoja mäellä,ahomailla mansikoitapoimia sinun poloisenilmassa etempänäki,ei aina ison ahoilla,veikon viertokankahilla."