Kalevala / Калевала
Издательство:
Каро
Серия:
Klassinen kirjallisuusМетки:
мифы истории,фольклор и мифология,устное народное творчество,легенды,эпос,Финляндия,Карелия,финский языкЖанры:
зарубежная старинная литература,мифы / легенды / эпос,эпос,фольклор и мифология,легенды,Карелия,мифы истории,устное народное творчество,финский язык,ФинляндияКниги этой серии:
- -
- 100%
- +
Kahdeksas runo
Tuo oli kaunis Pohjan neiti,maan kuulu, ve'en valio.Istui ilman vempelellä,taivon kaarella kajottipukehissa puhta'issa,valke'issa vaattehissa;kultakangasta kutovi,hope'ista huolittavikultaisesta sukkulasta,pirralla hope'isella.Suihki sukkula piossa,käämi käessä kääperöitsi,niiet vaskiset vatisi,hope'inen pirta piukkineien kangasta kutoissa,hope'ista huolittaissa.Vaka vanha Väinämöinenajoa karittelevipimeästä Pohjolasta,summasta Sariolasta.Ajoi matkoa palasen,pikkaraisen piirrätteli:kuuli sukkulan surinanylähältä päänsä päältä.Tuossa päätänsä kohotti,katsahtavi taivahalle:kaari on kaunis taivahalla,neiti kaaren kannikalla,kultakangasta kutovi,hope'ista helkyttävi.Vaka vanha Väinämöinenheti seisatti hevosen.Tuossa tuon sanoiksi virkki,itse lausui, noin nimesi:"Tule, neiti, korjahani,laskeite rekoseheni!"Neiti tuon sanoiksi virkki,itse lausui ja kysyvi:"Miksi neittä korjahasi,tyttöä rekosehesi?"Vaka vanha Väinämöinentuop' on tuohon vastaeli:"Siksi neittä korjahani,tyttöä rekoseheni:mesileivän leipojaksi,oluen osoajaksi,joka lautsan laulajaksi,ikkunan iloitsijaksinoilla Väinölän tiloilla,Kalevalan kartanoilla."Neiti tuon sanoiksi virkki,itse lausui ja pakisi:"Kun kävin mataramaalla,keikuin keltakankahallaeilen iltamyöhäsellä,aletessa aurinkoisen,lintu lauleli lehossa,kyntörastas raksutteli:lauleli tytärten mielenja lauloi miniän mielen."Mie tuota sanelemahan,linnulta kyselemähän:'Oi sie kyntörastahainen!Laula korvin kuullakseni:kumman on parempi olla,kumman olla kuuluisampi,tyttärenkö taattolassavai miniän miehelässä?'"Tiainenpa tieon antoi,kyntörastas raksahutti:'Valkea kesäinen päivä,neitivalta valkeampi;vilu on rauta pakkasessa,vilumpi miniävalta.Niin on neiti taattolassa,kuin marja hyvällä maalla,niin miniä miehelässä,kuin on koira kahlehissa.Harvoin saapi orja lemmen,ei miniä milloinkana.'"Vaka vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:"Tyhjiä tiaisen virret,rastahaisen raksutukset!Lapsi on tytär kotona,vasta on neiti naituansa.Tule, neiti, korjahani,laskeite rekoseheni!En ole mitätön miesi,uros muita untelompi."Neiti taiten vastaeli,sanan virkkoi, noin nimesi:"Sitte sun mieheksi sanoisin,urohoksi arveleisin,jospa jouhen halkaiseisitveitsellä kärettömällä,munan solmuhun vetäisitsolmun tuntumattomaksi."Vaka vanha Väinämöinenjouhen halki halkaiseviveitsellä kärettömällä,aivan tutkaimettomalla;munan solmuhun vetävisolmun tuntumattomaksi.Käski neittä korjahansa,tyttöä rekosehensa.Neiti taiten vastaeli:"Ehkäpä tulen sinulle,kun kiskot kivestä tuohta,säret jäästä aiaksiailman palan pakkumatta,pilkkehen pirahtamatta."Vaka vanha Väinämöinenei tuosta kovin hätäile:kiskoipa kivestä tuohta,särki jäästä aiaksiailman palan pakkumatta,pilkkehen pirahtamatta.Kutsui neittä korjahansa,tyttöä rekosehensa.Neiti taiten vastoavi,sanovi sanalla tuolla:"Sillenpä minä menisin,kenp' on veistäisi venosenkehrävarteni muruista,kalpimeni kappaleista,työntäisi venon vesille,uuen laivan lainehilleilman polven polkematta,ilman kouran koskematta,käsivarren kääntämättä,olkapään ojentamatta."Siitä vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:"Liene ei maassa, maailmassa,koko ilman kannen allamointa laivan laatijata,vertoani veistäjätä."Otti värttinän muruja,kehrävarren kiertimiä;läksi veistohon venosen,satalauan laittelohonvuorelle teräksiselle,rautaiselle kalliolle.Veikaten venettä veisti,purtta puista uhkaellen.Veisti päivän, veisti toisen,veisti kohta kolmannenki:ei kirves kivehen koske,kasa ei kalka kalliohon.Niin päivällä kolmannellaHiisi pontta pyörähytti,Lempo tempasi tereä,Paha vartta vaapahutti.Kävipä kivehen kirves,kasa kalkkoi kalliohon;kirves kilpistyi kivestä,terä liuskahti liha'an,polvehen pojan pätöisen,varpahasen Väinämöisen.Sen Lempo lihoille liitti,Hiisi suonille sovitti:veri pääsi vuotamahan,hurme huppelehtamahan.Vaka vanha Väinämöinen,tietäjä iän-ikuinen,tuossa tuon sanoiksi virkki,noin on lausui ja pakisi:"Oi sie kirves kikkanokka,tasaterä tapparainen!Luulitko puuta purrehesi,honkoa hotaisnehesi,petäjätä pannehesi,koivua kohannehesi,kun sa lipsahit liha'an,solahutit suonilleni?"Loihe siitä loitsimahan,sai itse sanelemahan.Luki synnyt syitä myöten,luottehet lomia myöten,mutt' ei muista muutamiarauan suuria sanoja,joista salpa saataisihin,luja lukko tuotaisihinnoille rauan ratkomille,suu sinervän silpomille.Jo veri jokena juoksi,hurme koskena kohisi:peitti maassa marjan varret,kanervaiset kankahalla.Eik' ollut sitä mätästä,jok' ei tullut tulvillehennoita liikoja veriä,hurmehia huuroviapolvesta pojan totisen,varpahasta Väinämöisen.Vaka vanha Väinämöinenketti villoja kiveltä,otti suolta sammalia,maasta mättähän repäisitukkeheksi tuiman reiän,paikaksi pahan veräjän;ei vääjä vähäistäkänä,pikkuistakana piätä.Jopa tuskaksi tulevi,läylemmäksi lankeavi.Vaka vanha Väinämöinenitse itkuhun hyräytyi;pani varsan valjahisin,ruskean re'en etehen,siitä reuoikse rekehen,kohennaikse korjahansa.Laski virkkua vitsalla,helähytti helmisvyöllä;virkku juoksi, matka joutui,reki vieri, tie lyheni.Jo kohta kylä tulevi:kolme tietä kohtoavi.Vaka vanha Väinämöinenajavi alinta tietäalimaisehen talohon.Yli kynnyksen kysyvi:"Oisiko talossa tässärauan raannan katsojata,uron tuskan tuntijata,vammojen vakittajata?"Olipa lapsi lattialla,poika pieni pankon päässä.Tuop' on tuohon vastoavi:"Ei ole talossa tässärauan raannan katsojata,uron tuskan tuntijata,kivun kiinniottajata,vammojen vakittajata;onpi toisessa talossa:aja toisehen talohon!"Vaka vanha Väinämöinenlaski virkkua vitsalla,ajoa suhuttelevi.Ajoi matkoa palasen,keskimäistä tietä myötenkeskimäisehen talohon.Kysyi kynnyksen takoa,anoi alta ikkunaisen:"Oisiko talossa tässärauan raannan katsojata,salpoa verisatehen,suonikosken sortajata?"Akka oli vanha vaipan alla,kielipalku pankon päässä.Akka varsin vastaeli,hammas kolmi kolkkaeli:"Ei ole talossa tässärauan raannan katsojata,verisynnyn tietäjätä,kivun kiinniottajata;onpi toisessa talossa:aja toisehen talohon!"Vaka vanha Väinämöinenlaski virkkua vitsalla,ajoa suhuttelevi.Ajoi matkoa palasen,ylimäistä tietä myötenylimäisehen talohon.Yli kynnyksen kysyvi,lausui lakkapuun takoa:"Oisiko talossa tässärauan raannan katsojata,tämän tulvan tukkijata,veren summan sulkijata?"Ukko oli uunilla asuva,halliparta harjun alla.Ukko uunilta urahti,halliparta paukutteli:"On sulettu suuremmatki,jalommatki jaksettunaLuojan kolmella sanalla,syvän synnyn säätämällä:joet suista, järvet päistä,virrat niskalta vihaiset,lahet niemien nenistä,kannakset kape'immilta."Yhdeksäs runo
Siitä vanha Väinämöinenitse korjasta kohosi,nousi reestä nostamatta,yleni ylentämättä;tuosta pirttihin tulevi,alle kattojen ajaikse.Tuoahan hopeatuoppi,kultakannu kannetahan:ei veä vähäistäkänä,pikkuistakana piätäverta vanhan Väinämöisen,hurmetta jalon urohon.Ukko uunilta urahti,halliparta paukutteli:"Mi sinä lienet miehiäsija kuka urohiasi?Verta on seitsemän venettä,kantokorvoa kaheksansun, poloinen, polvestasilattialle laskettuna!Muut on muistaisin sanaset,vaan en arvoa alusta,mist' on rauta syntynynnä,kasvanunna koito kuona."Silloin vanha Väinämöinensanan virkkoi, noin nimesi:"Itse tieän rauan synnyn,arvoan alun teräksen:ilma on emoja ensin,vesi vanhin veljeksiä,rauta nuorin veljeksiä,tuli kerran keskimäinen."Tuo Ukko, ylinen luoja,itse ilmojen jumala,ilmasta ve'en eroitti,veestä maati manterehen.Rauta on raukka syntymättä,syntymättä, kasvamatta."Ukko, ilmoinen jumala,hieroi kahta kämmentänsä,mykelti molempiansavasemmassa polven päässä.Siitä syntyi kolme neittä,koko kolme luonnotartarauan ruostehen emoiksi,suu sinervän siittäjiksi."Neiet käyä notkutteli,astui immet pilven äärtäutarilla uhkuvilla,nännillä pakottavilla.Lypsit maalle maitojansa,uhkutit utariansa;lypsit maille, lypsit soille,lypsit vienoille vesille."Yksi lypsi mustan maion:vanhimpainen neitosia;toinen valkean valutti:keskimäinen neitosia;kolmas puikutti punaisen:nuorimpainen neitosia."Ku on lypsi mustan maion,siitä syntyi meltorauta;ku on valkean valutti,siit' on tehtynä teräkset;ku on puikutti punaisen,siit' on saatu rääkyrauta."Olipa aikoa vähäinen.Rauta tahteli tavatavanhempata veikkoansa,käyä tulta tuntemahan."Tuli tuhmaksi rupesi,kasvoi aivan kauheaksi:oli polttoa poloisen,rauta raukan, veikkosensa."Rauta pääsi piilemähän,piilemähän, säilymähäntuon tuiman tulen käsistä,suusta valkean vihaisen."Siitä sitte rauta piili,sekä piili jotta säilyiheiluvassa hettehessä,läikkyvässä lähtehessä,suurimmalla suon selällä,tuiman tunturin laella,jossa joutsenet munivat,hanhi poiat hautelevi."Rauta suossa soikottavi,veteläisessä venyvi;piili vuoen, piili toisen,piili kohta kolmannenkikahen kantosen välissä,koivun kolmen juuren alla.Ei toki pakohon pääsnyttulen tuimista käsistä;piti tulla toisen kerran,lähteä tulen tuvilleastalaksi tehtäessä,miekaksi taottaessa."Susi juoksi suota myöten,karhu kangasta samosi;suo liikkui suen jälessä,kangas karhun kämmenissä:siihen nousi rautaruosteja kasvoi teräskarankosuen sorkkien sijoille,karhun kannan kaivamille."Syntyi seppo Ilmarinen,sekä syntyi jotta kasvoi.Se syntyi sysimäellä,kasvoi hiilikankahallavaskinen vasara käessä,pihet pikkuiset piossa."Yöllä syntyi Ilmarinen,päivällä pajasen laati.Etsi paikkoa pajalle,levitystä lietsimille.Näki suota salmekkehen,maata märkeä vähäisen,läksi tuota katsomahan,likeltä tähyämähän:tuohon painoi palkehensa,tuohon ahjonsa asetti."Jo joutui suen jälille,karhun kantapään sijoille;näki rautaiset orahat,teräksiset tierottimetsuen suurilla jälillä,karhun kämmenen tiloilla."Sanovi sanalla tuolla:'Voi sinua, rauta raukka,kun olet kurjassa tilassa,alahaisessa asussa,suolla sorkissa sutosen,aina karhun askelissa!'"Arvelee, ajattelevi:'Mitä tuostaki tulisi,josp' on tunkisin tulehen,ahjohon asettelisin?'"Rauta raukka säpsähtihe,säpsähtihe, säikähtihe,kun kuuli tulen sanomat,tulen tuimat maininnaiset."Sanoi seppo Ilmarinen:'Ellös olko milläskänä!Tuli ei polta tuttuansa,herjaele heimoansa.Kun tulet tulen tuville,valkean varustimille,siellä kasvat kaunihiksi,ylenet ylen ehoksi:miesten miekoiksi hyviksi,naisten nauhan päättimiksi.'"Senp' on päivyen perästärauta suosta sotkettihin,vetelästä vellottihin,tuotihin sepon pajahan."Tuon seppo tulehen tunki,alle ahjonsa ajeli.Lietsoi kerran, lietsoi toisen,lietsoi kerran kolmannenki:rauta vellinä viruvi,kuonana kohaelevi,venyi vehnäisnä tahasna,rukihisna taikinanasepon suurissa tulissa,ilmivalkean väessä."Siinä huuti rauta raukka:'Ohoh seppo Ilmarinen!Ota pois minua täältätuskista tulen punaisen!'"Sanoi seppo Ilmarinen:'Jos otan sinun tulesta,ehkä kasvat kauheaksi,kovin raivoksi rupeat,vielä veistät veljeäsi,lastuat emosi lasta.'"Siinä vannoi rauta raukka,vannoi vaikean valansaahjolla, alasimella,vasaroilla, valkkamilla;sanovi sanalla tuolla,lausui tuolla lausehella:'Onpa puuta purrakseni,kiven syäntä syöäkseni,etten veistä veikkoani,lastua emoni lasta.Parempi on ollakseni,eleäkseni ehompikulkijalla kumppalina,käyvällä käsiasenna,kuin syöä omaa sukua,heimoani herjaella.'"Silloin seppo Ilmarinen,takoja iän-ikuinen,rauan tempasi tulesta,asetti alasimelle;rakentavi raukeaksi,tekevi teräkaluiksi,keihä'iksi, kirvehiksi,kaikenlaisiksi kaluiksi."Viel' oli pikkuista vajalla,rauta raukka tarpehessa:eipä kiehu rauan kieli,ei sukeu suu teräksen,rauta ei kasva karkeaksiilman veessä kastumatta."Siitä seppo Ilmarinenitse tuota arvelevi.Laati pikkuisen poroa,lipeäistä liuotteliteräksenteko-mujuiksi,rauankarkaisu-vesiksi."Koitti seppo kielellänsä,hyvin maistoi mielellänsä;itse tuon sanoiksi virkki:'Ei nämät hyvät minulleteräksenteko-vesiksi,rautojen rakentomaiksi.'"Mehiläinen maasta nousi,sinisiipi mättähästä.Lentelevi, liiteleviympäri sepon pajoa."Niin seppo sanoiksi virkki:'Mehiläinen, mies kepeä!Tuo simoa siivessäsi,kanna mettä kielessäsikuuen kukkasen nenästä,seitsemän on heinän päästäteräksille tehtäville,rauoille rakettaville!'"Herhiläinen, Hiien lintu,katselevi, kuuntelevi,katseli katon rajasta,alta tuohen tuijottelirautoja rakettavia,teräksiä tehtäviä."Lenteä hyrähtelevi;viskoi Hiien hirmuloita,kantoi käärmehen kähyjä,maon mustia mujuja,kusiaisen kutkelmoita,sammakon salavihojateräksenteko-mujuihin,rauankarkaisu-vetehen."Itse seppo Ilmarinen,takoja alinomainen,luulevi, ajattelevimehiläisen tulleheksi,tuon on mettä tuoneheksi,kantaneheksi simoa.Sanan virkkoi, noin nimesi:'Kas nämät hyvät minulleteräksenteko-vesiksi,rautojen rakentamiksi!'"Siihen tempasi teräksen,siihen kasti rauta raukanpois tulesta tuotaessa,ahjosta otettaessa."Sai siitä teräs pahaksi,rauta raivoksi rupesi,petti, vaivainen, valansa,söi kuin koira kunniansa:veisti, raukka, veljeänsä,sukuansa suin piteli,veren päästi vuotamahan,hurmehen hurahtamahan."Ukko uunilta urahti,parta lauloi, pää järähti:"Jo nyt tieän rauan synnyn,tajuan tavat teräksen."Ohoh sinua, rauta raukka,rauta raukka, koito kuona,teräs tenhon-päivällinen!Siitäkö sinä sikesit,siitä kasvoit kauheaksi,ylen suureksi sukesit?"Et sä silloin suuri ollutetkä suuri etkä pieni,et kovin koreakanaetkä äijältä äkäinen,kun sa maitona makasit,rieskasena riuottelitnuoren neitosen nisissä,kasvoit immen kainalossapitkän pilven rannan päällä,alla taivahan tasaisen."Etkä silloin suuri ollut,et ollut suuri etkä pieni,kun sa liejuna lepäsit,seisoit selvänä vetenäsuurimmalla suon selällä,tuiman tunturin laella,muutuit tuolla maan muraksi,ruostemullaksi rupesit."Etkä silloin suuri ollut,et ollut suuri etkä pieni,kun sua hirvet suolla hieroi,peurat pieksi kankahalla,susi sotki sorkillansa,karhu kämmenyisillänsä."Etkä silloin suuri ollut,et ollut suuri etkä pieni,kun sa suosta sotkettihin,maan muasta muokattihin,vietihin sepon pajahan,alle ahjon Ilmarisen."Etkä silloin suuri ollut,et ollut suuri etkä pieni,kun sa kuonana kohisit,läikyit lämminnä vetenätuimissa tulisijoissa,vannoit vaikean valasiahjolla, alasimella,vasaroilla, valkkamilla,sepon seisontasijoilla,takehinta-tanterilla."Joko nyt suureksi sukenit,äreäksi ärtelihit,rikoit, vaivainen, valasi,söit kuin koira kunniasi,kun sa syrjit syntyäsi,sukuasi suin pitelit?"Ku käski pahalle työlle,kenp' on kehnolle kehoitti?Isosiko vai emosivaiko vanhin veljiäsivai nuorin sisariasivaiko muu sukusi suuri?"Ei isosi, ei emosieikä vanhin veljiäsi,ei nuorin sisariasieikä muu sukusi suuri:itse teit tihua työtä,katkoit kalmankarvallista."Tule nyt työsi tuntemahan,pahasi parantamahan,ennenkuin sanon emolle,vanhemmallesi valitan!Enemp' on emolla työtä,vaiva suuri vanhemmalla,kun poika pahoin tekevi,lapsi tuhmin turmelevi."Piäty, veri, vuotamasta,hurme, huppelehtamasta,päälleni päräjämästä,riuskumasta rinnoilleni!Veri, seiso kuni seinä,asu, hurme, kuni aita,kuin miekka meressä seiso,saraheinä sammalessa,paasi pellon pientaressa,kivi koskessa kovassa!"Vaan jos mieli laatineviliikkua lipeämmästi,niin sä liikkuos lihassasekä luissa luistaellos!Sisässä sinun parempi,alla kalvon kaunihimpi,suonissa sorottamassasekä luissa luistamassa,kuin on maahan vuotamassa,rikoille ripajamassa."Et sä, maito, maahan joua,nurmehen, veri viatoin,miesten hempu, heinikkohon,kumpuhun, urosten kulta.Syämessä sinun sijasi,alla keuhkon kellarisi;sinne siirräite välehen,sinne juoskos joutuisasti!Et ole joki juoksemahanetkä lampi laskemahan,suohete solottamahan,venelotti vuotamahan."Tyy'y nyt, tyyris, tippumasta,punainen, putoamasta!Kun et tyy'y, niin tyrehy!Tyytyi ennen Tyrjän koski,joki Tuonelan tyrehtyi,meri kuivi, taivas kuivisinä suurna poutavuonna,tulivuonna voimatoinna."Jos et tuostana totelle,viel' on muita muistetahan,uuet keinot keksitähän:huuan Hiiestä patoa,jolla verta keitetähän,hurmetta varistetahan,ilman tilkan tippumatta,punaisen putoamatta,veren maahan vuotamatta,hurmehen hurajamatta."Kun ei lie minussa miestä,urosta Ukon pojassatämän tulvan tukkijaksi,suonikosken sortajaksi,onp' on taatto taivahinen,pilven-päällinen jumala,joka miehistä pätevi,urohista kelpoaviveren suuta sulkemahan,tulevata tukkimahan."Oi Ukko, ylinen luoja,taivahallinen jumala!Tule tänne tarvittaissa,käy tänne kutsuttaessa!Tunge turpea kätesi,paina paksu peukalositukkeheksi tuiman reiän,paikaksi pahan veräjän!Veä päälle lemmen lehti,kultalumme luikahutaveren tielle telkkimeksi,tulevalle tukkeheksi,jottei parsku parralleni,valu vaaterievuilleni!"Sillä sulki suun vereltä,tien on telkki hurmehelta.Pani poikansa pajahantekemähän voitehianoista heinän helpehistä,tuhatlatvan tutkaimista,me'en maahan vuotajista,simatilkan tippujista.Poikanen meni pajahan,läksi voitehen tekohon;tuli tammi vastahansa.Kysytteli tammeltansa:"Onko mettä oksillasi,alla kuoresi simoa?"Tammi taiten vastoavi:"Päivänäpä eilisenäsima tippui oksilleni,mesi latvalle rapattipilvistä pirisevistä,hattaroista haihtuvista."Otti tammen lastuloita,puun murskan murenemia;otti heiniä hyviä,ruohoja monennäköjä,joit' ei nähä näillä maillakaikin paikoin kasvaviksi.Panevi pa'an tulelle,laitti keiton kiehumahantäynnä tammen kuoriloita,heiniä hyvännäköjä.Pata kiehui paukuttelikokonaista kolme yötä,kolme päiveä keväistä.Siitä katsoi voitehia,onko voitehet vakaiset,katsehet alinomaiset.Ei ole voitehet vakaiset,katsehet alinomaiset.Pani heiniä lisäksi,ruohoa monennäöistä,kut oli tuotu toisialta,sa'an taipalen takoayheksältä loitsijalta,kaheksalta katsojalta.Keitti vielä yötä kolme,ynnähän yheksän yötä.Nostavi pa'an tulelta,katselevi voitehia,onko voitehet vakaiset,katsehet alinomaiset.Olipa haapa haaraniekka,kasvoi pellon pientarella.Tuon murha murenti poikki,kaikki kahtia hajotti;voiti niillä voitehilla,katsoi niillä katsehilla.Itse tuon sanoiksi virkki:"Kun lie näissä voitehissavian päälle vietävätä,vammoille valettavata,haapa, yhtehen paratkosehommaksi entistäsi!"Haapa yhtehen paraniehommaksi entistänsä,kasvoi päältä kaunihiksi,alta aivan terveheksi.Siitä koitti voitehia,katselevi katsehia,koitteli kiven koloihin,paasien pakahtumihin:jo kivet kivihin tarttui,paaet paatehen rupesi.Tuli poikanen pajastatekemästä voitehia,rasvoja rakentamasta;ne työnti ukon kätehen:"Siin' on voitehet vakaiset,katsehet alinomaiset,vaikka vuoret voitelisit,kaikki kalliot yheksi."Koki ukko kielellänsä,maistoi suullansa sulalla,tunsi katsehet hyviksi,voitehet vaka'isiksi.Siitä voiti Väinämöistä,pahoin-tullutta paranti,voiti alta, voiti päältä,kerta keskeä sivalti.Sanovi sanalla tuolla,lausui tuolla lausehella:"En liiku omin lihoini,liikun Luojani lihoilla,en väiky omin väkini,väikyn väellä kaikkivallan,en puhu omalla suulla,puhelen Jumalan suulla.Josp' on mulla suu suloinen,suloisempi suu Jumalan,jospa on kaunoinen käteni,käsi Luojan kaunihimpi."Kun oli voie päälle pantu,nuot on katsehet vakaiset,murti se puolipyörryksihin,Väinämöisen väännyksihin:lyökse sinne, lyökse tänne,vaan ei löytänyt lepoa.Niin ukko kipuja kiisti,työnti tuosta tuskapäitäkeskelle Kipumäkeä,Kipuvuoren kukkulallekiviä kivistämähän,paasia pakottamahan.Tukun silkkiä sivalti,senpä leikkeli levyiksi,senp' on katkoi kappaleiksi,sitehiksi suoritteli.Sitoi niillä silkillänsä,kapaloivi kaunoisillapolvea pojan pätöisen,varpahia Väinämöisen.Sanovi sanalla tuolla,lausui tuolla lausehella:"Siteheksi Luojan silkki,Luojan kaapu katteheksitälle polvelle hyvälle,vakaisille varpahille!Katso nyt, kaunoinen Jumala,varjele, vakainen Luoja,jottei vietäisi vioille,vammoille veällettäisi!"Siitä vanha Väinämöinenjo tunsi avun totisen.Pian pääsi terveheksi;liha kasvoi kaunihiksi,alta aivan terveheksi,keskeä kivuttomaksi,vieriltä viattomaksi,päältä päärmehettömäksi,ehommaksi entistänsä,paremmaksi tuonoistansa.Jo nyt jaksoi jalka käyä,polvi polkea kykeni;ei nuuru nimeksikänävaikerra vähäistäkänä.Siitä vanha Väinämöinensiirti silmänsä ylemmä,katsahtavi kaunihistipäälle pään on taivosehen;sanovi sanalla tuolla,lausui tuolla lausehella:"Tuoltapa aina armot käyvät,turvat tuttavat tulevatylähältä taivahasta,luota Luojan kaikkivallan."Ole nyt kiitetty, Jumala,ylistetty, Luoja, yksin,kun annoit avun minulle,tuotit turvan tuttavastinoissa tuskissa kovissa,terän rauan raatamissa!"Siitä vanha Väinämöinenvielä tuon sanoiksi virkki:"Elkätte, etinen kansa,kansa vasta kasvavainen,veikaten venettä tehkö,uhkaellen kaartakana!Jumalass' on juoksun määrä,Luojassa lopun asetus,ei uron osoannassa,vallassa väkevänkänä."Kymmenes runo
Vaka vanha Väinämöinenotti ruskean orihin,pani varsan valjahisin,ruskean re'en etehen;itse reuoikse rekehen,kohennaikse korjahansa.Laski virkkua vitsalla,helähytti helmisvyöllä;virkku juoksi, matka joutui,reki vieri, tie lyheni,jalas koivuinen kolasi,vemmel piukki pihlajainen.Ajavi karettelevi.Ajoi soita, ajoi maita,ajoi aavoja ahoja.Kulki päivän, kulki toisen,niin päivällä kolmannellatuli pitkän sillan päähän,Kalevalan kankahalle,Osmon pellon pientarelle.Siinä tuon sanoiksi virkki,itse lausui ja pakisi:"Syö, susi, unennäkijä,tapa, tauti, lappalainen!Sanoi ei saavani kotihinenämpi elävin silminsinä ilmoisna ikänä,kuuna kullan valkeananäille Väinölän ahoille,Kalevalan kankahille."Siitä vanha Väinämöinenlaulelevi, taitelevi:lauloi kuusen kukkalatvan,kukkalatvan, kultalehvän;latvan työnti taivahalle,puhki pilvien kohotti,lehvät ilmoille levitti,halki taivahan hajotti.Laulelevi, taitelevi:lauloi kuun kumottamahankultalatva-kuusosehen,lauloi oksillen otavan.Ajavi karettelevikohti kullaista kotia,alla päin, pahoilla mielin,kaiken kallella kypärin,kun oli seppo Ilmarisen,takojan iän-ikuisen,luvannut lunastimeksi,oman päänsä päästimeksipimeähän Pohjolahan,summahan Sariolahan.Jop' on seisottui oronenOsmon uuen pellon päähän.Siitä vanha Väinämöinenpäätä korjasta kohotti:kuuluvi pajasta pauke,hilke hiilihuonehesta.Vaka vanha Väinämöinenitse pistihe pajahan.Siell' on seppo Ilmarinen:takoa taputtelevi.Sanoi seppo Ilmarinen:"Oi sie vanha Väinämöinen!Miss' olet viikon viipynynnä,kaiken aikasi asunut?"Vaka vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:"Tuoll' olen viikon viipynynnä,kaiken aikani elellytpimeässä Pohjolassa,summassa Sariolassa,liukunut Lapin lauilla,tietomiesten tienohilla."Siitä seppo Ilmarinensanan virkkoi, noin nimesi:"Oi sie vanha Väinämöinen,tietäjä iän-ikuinen!Mitä lausut matkoiltasitultua kotituville?"Virkki vanha Väinämöinen:"Äijä on mulla lausumista:onp' on neiti Pohjolassa,impi kylmässä kylässä,jok' ei suostu sulhosihin,mielly miehi'in hyvihin.Kiitti puoli Pohjan maata,kun onpi kovin korea:kuuhut paistoi kulmaluilta,päivä rinnoilta risotti,otavainen olkapäiltä,seitsentähtinen selältä."Sinä, seppo Ilmarinen,takoja iän-ikuinen,lähe neittä noutamahan,päätä kassa katsomahan!Kun saatat takoa sammon,kirjokannen kirjaella,niin saat neion palkastasi,työstäsi tytön ihanan."Sanoi seppo Ilmarinen:"Ohoh vanha Väinämöinen!Joko sie minun lupasitpimeähän Pohjolahanoman pääsi päästimeksi,itsesi lunastimeksi?En sinä pitkänä ikänä,kuuna kullan valkeanalähe Pohjolan tuville,Sariolan salvoksille,miesten syöjille sijoille,urosten upottajille."Siitä vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:"Viel' on kumma toinen kumma:onp' on kuusi kukkalatva,kukkalatva, kultalehväOsmon pellon pientarella;kuuhut latvassa kumotti,oksilla otava seisoi."Sanoi seppo Ilmarinen:"En usko toeksi tuota,kun en käyne katsomahan,nähne näillä silmilläni."Sanoi vanha Väinämöinen:"Kun et usko kuitenkana,lähtekämme katsomahan,onko totta vai valetta!"Lähettihin katsomahantuota kuusta kukkapäätä,yksi vanha Väinämöinen,toinen seppo Ilmarinen.Sitte tuonne tultuansaOsmon pellon pientarelleseppo seisovi likellä,uutta kuusta kummeksivi,kun oli oksilla otava,kuuhut kuusen latvasessa.Siinä vanha Väinämöinenitse tuon sanoiksi virkki:"Nyt sinä, seppo veikkoseni,nouse kuuta noutamahan,otavaista ottamahankultalatva-kuusosesta!"Siitä seppo Ilmarinennousi puuhun korkealle,ylähäksi taivahalle,nousi kuuta noutamahan,otavaista ottamahankultalatva-kuusosesta.Virkki kuusi kukkalatva,lausui lakkapää petäjä:"Voipa miestä mieletöintä,äkkioutoa urosta!Nousit, outo, oksilleni,lapsen-mieli, latvahanikuvakuun on nouantahan,valetähtyen varahan!"Silloin vanha Väinämöinenlauloa hyrähtelevi:lauloi tuulen tuppurihin,ilman raivohon rakenti;sanovi sanalla tuolla,lausui tuolla lausehella:"Ota, tuuli, purtehesi,ahava, venosehesivieä vieretelläksesipimeähän Pohjolahan!"Nousi tuuli tuppurihin,ilma raivohon rakentui,otti seppo Ilmarisenvieä viiletelläksensäpimeähän Pohjolahan,summahan Sariolahan.Siinä seppo Ilmarinenjopa kulki jotta joutui!Kulki tuulen tietä myöten,ahavan ratoa myöten,yli kuun, alatse päivän,otavaisten olkapäitse;päätyi Pohjolan pihalle,Sariolan saunatielle,eikä häntä koirat kuulluteikä haukkujat havainnut.Louhi, Pohjolan emäntä,Pohjan akka harvahammastuop' on päätyvi pihalle.Itse ennätti sanoa:"Mi sinä lienet miehiäsija kuka urohiasi?Tulit tänne tuulen tietä,ahavan rekiratoa,eikä koirat kohti hauku,villahännät virkkaele!"Sanoi seppo Ilmarinen:"En mä tänne tullutkanakylän koirien kuluiksi,villahäntien vihoiksi,näillen ouoillen oville,veräjille vierahille."Siitä Pohjolan emäntätutkaeli tullehelta:"Oletko tullut tuntemahan,kuulemahan, tietämähäntuota seppo Ilmarista,takojata taitavinta?Jo on viikon vuotettunasekä kauan kaivattunanäille Pohjolan perilleuuen sammon laaintahan."Se on seppo Ilmarinensanan virkkoi, noin nimesi:"Lienen tullut tuntemahantuon on seppo Ilmarisen,kun olen itse Ilmarinen,itse taitava takoja."Louhi, Pohjolan emäntä,Pohjan akka harvahammas,pian pistihe tupahan,sanovi sanalla tuolla:"Neityeni nuorempani,lapseni vakavimpani!Pane nyt päällesi parasta,varrellesi valke'inta,hempe'intä helmoillesi,ripe'intä rinnoillesi,kaulallesi kaunihinta,kukke'inta kulmillesi,poskesi punottamahan,näköpääsi näyttämähän!Jo on seppo Ilmarinen,takoja iän-ikuinen,saanut sammon laaintahan,kirjokannen kirjantahan."Tuop' on kaunis Pohjan tytti,maan kuulu, ve'en valio,otti vaattehet valitut,pukehensa puhtahimmat;viitiseikse, vaatiseikse,pääsomihin suoritseikse,vaskipantoihin paneikse,kultavöihin kummitseikse.Tuli aitasta tupahan,kaapsahellen kartanoltasilmistänsä sirkeänä,korvistansa korkeana,kaunihina kasvoiltansa,poskilta punehtivana;kullat riippui rinnan päällä,pään päällä hopeat huohti.Itse Pohjolan emäntäkäytti seppo Ilmarisennoissa Pohjolan tuvissa,Sariolan salvoksissa;siellä syötti syöneheksi,juotti miehen juoneheksi,apatti ani hyväksi.Sai tuosta sanelemahan:"Ohoh seppo Ilmarinen,takoja iän-ikuinen!Saatatko takoa sammon,kirjokannen kirjaellajoutsenen kynän nenästä,maholehmän maitosesta,ohran pienestä jyvästä,kesäuuhen untuvasta,niin saat neion palkastasi,työstäsi tytön ihanan."Silloin seppo Ilmarinenitse tuon sanoiksi virkki:"Saattanen takoa sammon,kirjokannen kalkutellajoutsenen kynän nenästä,maholehmän maitosesta,ohran pienestä jyvästä,kesäuuhen untuvasta,kun olen taivoa takonut,ilman kantta kalkuttanutilman alkusen alutta,riporihman tehtyisettä."Läksi sammon laaintahan,kirjokannen kirjontahan.Kysyi paikalta pajoa,kaipasi sepinkaluja:ei ole paikalla pajoa,ei pajoa, ei paletta,ahjoa, alasintana,vasarata, varttakana!Silloin seppo Ilmarinensanan virkkoi, noin nimesi:"Akatp' on epäelköhöt,herjat kesken heittäköhöt,eip' on mies pahempikana,uros untelompikana!"Etsi ahjollen alusta,leveyttä lietsehellenoilla mailla, mantereilla,Pohjan peltojen perillä.Etsi päivän, etsi toisen.Jo päivänä kolmantenatuli kirjava kivonen,vahatukko vastahansa.Tuohon seppo seisottihe,takoja tulen rakenti;päivän laati palkehia,toisen ahjoa asetti.Siitä seppo Ilmarinen,takoja iän-ikuinen,tunki ainehet tulehen,takehensa alle ahjon;otti orjat lietsomahan,väkipuolet vääntämähän.Orjat lietsoi löyhytteli,väkipuolet väännättelikolme päiveä kesäistäja kolme kesäistä yötä:kivet kasvoi kantapäihin,vahat varvasten sijoille.Niin päivänä ensimäisnäitse seppo Ilmarinenkallistihe katsomahanahjonsa alaista puolta,mitä tullehe tulesta,selvinnehe valkeasta.Jousi tungeikse tulesta,kaasi kulta kuumoksesta,kaari kulta, pää hopea,varsi vasken-kirjavainen.On jousi hyvän näköinen,vaan onpi pahan tapainen:joka päivä pään kysyvi,parahana kaksi päätä.Itse seppo Ilmarinenei tuota kovin ihastu:kaaren katkaisi kaheksi,siitä tunkevi tulehen;laitti orjat lietsomahan,väkipuolet vääntämähän.Jop' on päivänä jälestäitse seppo Ilmarinenkallistihe katsomahanahjonsa alaista puolta:veno tungeikse tulesta,punapursi kuumoksesta,kokat kullan kirjaeltu,hangat vaskesta valettu.On veno hyvän näköinen,ei ole hyvän tapainen:suotta lähtisi sotahan,tarpehetta tappelohon.Se on seppo Ilmarinenei ihastu tuotakana:venon murskaksi murenti,tunkevi tulisijahan;laitti orjat lietsomahan,väkipuolet vääntämähän.Jo päivänä kolmantenaitse seppo Ilmarinenkallistihe katsomahanahjonsa alaista puolta:hieho tungeikse tulesta,sarvi kulta kuumoksesta,otsassa otavan tähti,päässä päivän pyöryläinen.On hieho hyvän näköinen,ei ole hyvän tapainen:metsässä makaelevi,maion maahan kaatelevi.Se on seppo Ilmarinenei ihastu tuotakana:lehmän leikkeli paloiksi,siitä tunkevi tulehen;laitti orjat lietsomahan,väkipuolet vääntämähän.Jo päivänä neljäntenäitse seppo Ilmarinenkallistihe katsomahanahjonsa alaista puolta:aura tungeikse tulesta,terä kulta kuumoksesta,terä kulta, vaski varsi,hopeata ponnen päässä.On aura hyvän näköinen,ei ole hyvän tapainen:kylän pellot kyntelevi,vainiot vakoelevi.Se on seppo Ilmarinenei ihastu tuotakana:auran katkaisi kaheksi,alle ahjonsa ajavi.Laittoi tuulet lietsomahan,väkipuuskat vääntämähän.Lietsoi tuulet löyhytteli:itä lietsoi, lietsoi länsi,etelä enemmän lietsoi,pohjanen kovin porotti.Lietsoi päivän, lietsoi toisen,lietsoi kohta kolmannenki:tuli tuiski ikkunasta,säkehet ovesta säykkyi,tomu nousi taivahalle,savu pilvihin sakeni.Se on seppo Ilmarinenpäivän kolmannen perästäkallistihe katsomahanahjonsa alaista puolta:näki sammon syntyväksi,kirjokannen kasvavaksi.Siitä seppo Ilmarinen,takoja iän-ikuinen,takoa taputtelevi,lyöä lynnähyttelevi.Takoi sammon taitavasti:laitahan on jauhomyllyn,toisehen on suolamyllyn,rahamyllyn kolmantehen.Siitä jauhoi uusi sampo,kirjokansi kiikutteli,jauhoi purnun puhtehessa:yhen purnun syötäviä,toisen jauhoi myötäviä,kolmannen kotipitoja.Niin ihastui Pohjan akka;saattoi sitte sammon suurenPohjolan kivimäkehen,vaaran vaskisen sisähänyheksän lukon ta'aksi.Siihen juuret juurrutteliyheksän sylen syvähän:juuren juurti maaemähän,toisen vesiviertehesen,kolmannen kotimäkehen.Siitä seppo Ilmarinentyttöä anelemahan.Sanan virkkoi, noin nimesi:"Joko nyt minulle neiti,kun sai sampo valmihiksi,kirjokansi kaunihiksi?"Tuop' on kaunis Pohjan tyttöitse noin sanoiksi virkki:"Kukapa tässä toisna vuonna,kenpä kolmanna kesänäkäkiä kukutteleisi,lintusia laulattaisi,jos minä menisin muunne,saisin, marja, muille maille!"Jos tämä kana katoisi,tämä hanhi hairahtaisi,eksyisi emosen tuoma,punapuola pois menisi,kaikkipa käet katoisi,ilolinnut liikahtaisitämän kunnahan kukuilta,tämän harjun hartehilta."Enkä joua ilmankana,pääse en neitipäiviltäni,noilta töiltä tehtäviltä,kesäisiltä kiirehiltä:marjat on maalla poimimatta,lahen rannat laulamatta,astumattani ahoset,lehot leikin lyömättäni."Siitä seppo Ilmarinen,takoja iän-ikuinen,alla päin, pahoilla mielin,kaiken kallella kypärinjo tuossa ajattelevi,pitkin päätänsä pitävi,miten kulkea kotihin,tulla maille tuttavillepimeästä Pohjolasta,summasta Sariolasta.Sanoi Pohjolan emäntä:"Ohoh seppo Ilmarinen!Mit' olet pahoilla mielin,kaiken kallella kypärin?Laatisiko mieli mennäelomaillen entisille?"Sanoi seppo Ilmarinen:"Sinne mieleni tekisikotihini kuolemahan,maalleni masenemahan."Siitä Pohjolan emäntäsyötti miehen, juotti miehen,istutti perähän purrenmelan vaskisen varahan;virkki tuulen tuulemahan,pohjasen puhaltamahan.Siitä seppo Ilmarinen,takoja iän-ikuinen,matkasi omille mailleylitse meren sinisen.Kulki päivän, kulki toisen;päivälläpä kolmannellajo tuli kotihin seppo,noille syntymäsijoille.Kysyi vanha VäinämöinenIlmariselta sepolta:"Veli, seppo Ilmarinen,takoja iän-ikuinen!Joko laait uuen sammon,kirjokannen kirjaelit?"Sanoi seppo Ilmarinen,itse laatija pakisi:"Jopa jauhoi uusi sampo,kirjokansi kiikutteli,jauhoi purnun puhtehessa:yhen purnun syötäviä,toisen jauhoi myötäviä,kolmannen pi'eltäviä."